– Keskustalla on käytännössä vain yksi valttikortti verrattuna muihin ja se on Ruotsista lainattu kotikunta-maakuntamalli, jonka varioitua versiota perussuomalaisetkin kannattavat, Saarakkala kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.
Hänen mukaansa paikallisesti löytyy paljon keskustalaisia, jotka eivät edistä kotikunta-maakuntamallin toteutumista, vaan suoria kuntaliitoksia.
– He ovat niitä keskustatoimijoita, jotka syövät puolueen valtakunnallisten vaihtoehtojen uskottavuutta. Heillä ei ole aikomustakaan ajaa keskustan mallia käytännössä, koska eivät joko itse ymmärrä sitä tai sitten, mikä vielä pahempaa, eivät välitä asiasta pätkääkään: Muilla puolueilla menee sen verran heikosti, ettei keskustalaisten ehkä tarvitse tehdä mitään, Saarakkala jatkaa.
Saarakkalan mielestä näyttää siltä, ettei keskustalla ole tarkoituskaan ajaa kotikunta-maakuntamallia käytännössä, koska se edellyttäisi parhaillaan toimintaa, jossa sekä puolueen valtakunnan politiikka että paikallinen tekeminen olisivat keskenään linjassa.
– Jos kuntaliitosruletti lähtee käyntiin, kohta kukaan ei muista kotikunta-maakuntamallia. Mallia, jonka ansiosta keskusta porskuttaa gallup-kärjessä kohti vaalivoittoa.
Saarakkalan mukaan keskusta ei ole oikeasti muuttunut vuoden 2011 heikkojen vaalien jälkeen.
– Vain puhuva pää on vaihtunut. Kuten edellä kerrotusta käy ilmi, keskusta ei ole tosissaan mallinsa kanssa — keskusta pitää kansaa suorastaan pilkkanaan ja se onnistuu, koska muut puolueet ottavat nyt omaa huonouttaan lukua.
Perussuomalaiset jakavat jo salkkuja
Saarakkalan mukaan perussuomalaiset on puolueena sortunut hallituskiimaan, jossa ministerisalkkuja jaetaan jo paljon ennen vaaleja, vaikka mitään päätöksiä asiasta ei ole.
– Puolueen murtumattomasta peruslinjasta taannoisessa Katais-äänestyksessä joutuivat vastaamaan Pentti Oinonen ja Teuvo Hakkarainen, joiden aiemmista värikkäistä puheista ja kansanmiesmäisyydestä johtuen koko tärkeä prosessi leimattiin mediassa raa’asti pelleilyksi.
– Niiden, jotka aikovat äänestää vaaleissa jatkossakin, kannattaa tarkasti seurata, ja tämä koskee nyt kaikkia puolueita, ketkä ajavat itselleen ensisijaisesti ministerisalkkua ja muita hyviä pestejä ja ketkä taas huolehtivat, että vaihtoehdoilla on tulevaisuutta huomennakin.
Saarakkalan mukaan politiikassa tarvitaan tietoa, taitoa ja luonnetta ja harvalla niitä yksin on kaikkia riittävästi. Jos yksi puuttuu, puuttuu kaikki. Toisin sanoen, tieto ja taitokaan eivät riitä, jos kasvaa kieroon. Sama pätee puolueisiin, mutta niiden politiikassa voi olla kaikkia keskeisiä ominaisuuksia riittävästi, jos niin vain halutaan. Kyse on tekemisen ja johtamisen kulttuurista.
Äänestysprosentteja pohtiessaan Saarakkala nostaa esiin kysymyksen: johtuuko 30-40 prosentin äänestysvaje puolueiden keskinäisestä riitelystä, vai siitä, että puolueet ovat keskenään liian samanlaisia?
Saarakkalan mukaan nukkuvien äänestäjien herättämättä jättäminen tietää keskustan murskavoittoa ja suomalaisen politiikan takapakkia siihen, mitä se oli ennen vuotta 2011.