– Kaikki tässä salissa takuulla tietävät maamme talouden synkän tilannekuvan. Tämän takia olikin suunnattoman tärkeää, että muutama viikko sitten saimme yhdessä aikaan sote-ratkaisun. Näytimme, että tiukan paikan tullen pystymme Suomessa tekemään yhteistyötä isänmaan edun puolesta, sanoi kansanedustaja Kaj Turunen perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018.
Samaan hengenvetoon hän totesi, että ”jos hallitus olisi heti kautensa alussa tarttunut opposition yhteistyötarjoukseen, olisi meillä todennäköisesti uusi sote-malli jo käytössä ja näin talouden sopeutustarve huomattavasti pienempi”.
– Sote-uudistus on hallituksen ja oppositiopuolueidenkin rakennepakettien ylivoimaisesti tärkein rakenteellinen uudistus. Kun tämä uudistus nyt saatiin opposition tuella hyvään malliin, antoi se hallitukselle tiettyä pelivaraa valtiontalouden sopeutuksen suhteen. Tämän takia onkin aika vaikeaa ymmärtää, miksi ihmeessä hallitus on päättänyt tehdä sopeutuksen näin etupainotteisena, Turunen kysyi?
Martti Hetemäen asiantuntijaryhmä ehdotti sopeutuksen tasaista jaksottamista kolmelle vuodelle ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF taas suositteli talouskasvun paranemisen myötä pikkuhiljaa kiristyvää sopeutusta. Miksi ihmeessä hallitus ei ole noudattanut talousasiantuntijoiden neuvoja, jatkoi Turunen kyselyään?
– Talouskasvun ennustetaan olevan vielä lähivuosinakin hyvin heikkoa, ja Krimin tilanteen takia voivat nykyisetkin ennusteet olla ylioptimistisia. Hallituksen voimakkaan etupainotteinen leikkaus- ja veronkorotuspolitiikka tulee takuulla tuhoamaan ne pienoisetkin kasvun versot, hän sanoi.
Turusen mukaan perussuomalaiset ovat sopeutuksen kokonaismäärästä suurin piirtein yhtä mieltä hallituksen kanssa, mutta sopeutuskeinoista puolue on monessa kohtaa täysin eri linjalla.
– Pidämme edesvastuuttomana, että hallitus on leikkaamassa lapsilisiä ja sosiaaliturvan indeksejä. Vastaava rahasumma olisi helposti ollut saatavissa leikkaamalla lisää tehottomasta kehitysavusta ja tehottomista yritystuista, Turunen sanoi.
Hänen mukaansa hallitus olisi myös rohkeammalla rakenneuudistuslinjalla voinut pienentää tarvittavan sopeutuksen määrää.
– Viimeistään nyt olisi pitänyt aloittaa energiapolitiikkamme rakenneuudistus. Lopetetaan nykyinen lähinnä venäläisiä hyödyttävä energiapolitiikan teko ja otetaan tavoitteeksi kohtuuhintainen ja kotimainen energia. Energiantuotannon kotimaisuusasteen nostamisella voidaan edistää maamme talouskasvua ja saada aikaan kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja, Turunen sanoi.
Valtion omaisuuden myymistä velan takaisinmaksuun perussuomalaiset pitää järjettömänä.
Turunen niittaa, että Jyrki Kataisen (kok.) ”hallitus on epäonnistunut ja nyt useampi itsensä vastuunkantajiksi kruunannut ministeri pääministeriä myöten on nostamassa kytkintä”.
– Hallitus näyttää kuvittelevan, että sen työ on tehty ja maan kurssi käännetty. Ei ole. Suomi on edelleen karikkoisilla vesillä. Maamme tila vaatii, että puikoissa on isänmaan etua ajava toimintakykyinen hallitus, jonka politiikalla on kansan enemmistön tuki, hän sanoi.