Perussuomalaiset vastustavat syyteneuvottelujärjestelmää

Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen ja Mika Niikko ovat jättäneet eduskunnan lakivaliokunnassa vastalauseen syyteneuvottelua koskevasta lainsäädännöstä ja syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamisesta.

Arja Juvonen ja Mika Niikko katsovat vastalauseessaan, että suomalaiseen oikeusjärjestelmään sopimaton syyteneuvottelu loukkaisi yhdenvertaisuutta lain edessä.

– Tällöin syyttäjä voisi esimerkiksi tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan kanssa tuomioesityksen, jossa vastaaja tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta.

Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä.

Arja Juvonen ja Mika Niikko katsoivat myös, että koska yhdenvertaisuudessa on kysymys erittäin merkittävästä asiasta, eivät esityksen taustalla olevat taloudelliset syyt saa tarkoittaa lainsäätäjän toimintaan kohdistuvan yhdenvertaisuuden toteuttamisen syrjäyttämistä.

He arvostelivat myös lain valmistelua, joka asiassa oli ollut työryhmämuotoinen. Heidän mielestään tällaiset tärkeät lakihankkeet pitäisi valmistella laajapohjaisemmin.

Mainos