Perussuomalaiset vaatii turvaamaan pienten ja keskisuurten perheviljelmien olemassaolon

Perussuomalaiset haluavat turvata EU:n ahtaalle ajamien suomalaisten pienten ja keskisuurten perheviljelmien säilymisen ja tehdä kaikkensa, jotta niiden kannattavuus paranisi.

– Tämä tapahtuu tukemalla muiden muassa sukupolvenvaihdoksia. Haluamme ylläpitää läpinäkyvää, ns. pellosta ruokapöytään -ketjutusta, sanoi kansanedustaja Ritva Elomaa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa valtioneuvoston selonteosta ruokapolitiikasta.

– Painotamme sitä tosiasiaa, että suomalaisen maataloustuotannon säilymisellä on suuri merkitys myös muun elintarvikesektorin sekä siihen liittyvien työpaikkojen säilymisen kannalta maassamme. Kehotamme lämpimästi kansalaisia tukemaan kotimaista tuotantoa entistä vahvemmin omissa ostopäätöksissään: osta suomalaista, Elomaa jatkoi.

Hänen mukaansa Euroopan unioniin liittymisen myötä suuruuden ihannointi on noussut arvoon arvaamattomaan – valitettavasti myös ruoantuotannossa.

– Perussuomalaisten mielestä tällä kehityksellä on ollut negatiivisia seurauksia, kun pitkien tuotantoketjujen vuoksi ruoan alkuperän jäljitettävyys on heikentynyt. Kuluttajilla on oikeus saada varmuus siitä, missä ja millaisissa olosuhteissa ruoka tuotetaan. Tätä myös tuore ruokapoliittinen selonteko pitää varsin keskeisenä asiana, Elomaa kiittää.

Perussuomalaiset vastustavat geenimuunneltuja elintarvikkeita.

– Olemme huolissamme siitä, että esimerkiksi tuontiruoan lisääntyminen markkinoilla voi lisätä myös erilaisten epidemioiden mahdollisuutta. Tässä yhteydessä haluamme kiinnittää huomiota niin eläinten terveyteen kuin siihen, että elintarvikkeet säilyvät jatkossakin geenimuuntelusta vapaina maassamme. Tämä voi olla suomalaisen maatalouden vientivaltti jo lähitulevaisuudessa, Elomaa sanoi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä myös luomutuotannon edellytykset pien- ja perheviljelmillä on säilytettävä koko Suomessa.

Mainos