Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa 350 miljoonan euron työllisyys- ja yrittäjyyspaketin tavoitteena on nostaa Suomen työllisyysaste muiden pohjoismaiden tasolle sekä parantaa pk-yritysten asemaa.
– Työuratakuumme tarkoituksena on edesauttaa työkykyisten ja -haluisten ikääntyneiden työuran jatkumista eläkeikään saakka. Pk-yrityksiä taas tukisimme toteuttamalla työllistävien pk-yritysten Viron-mallin mukaisen yritysverotuksen. Nostaisimme myös alv:n alaisen toiminnan alarajaa nykyisestä 8 500 eurosta 20 000 euroon, sanoi Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenvuoron pitänyt kansanedustaja Jari Lindström.
Eduskunta käy maanantaina yleiskeskustelun valtion vuoden 2015 talousarvioesityksestä.
– Lisäksi purkaisimme turhaa sääntelyä ja ketteröittäisimme lupabyrokratiaa, sillä mielestämme on käsittämätöntä, että lupaprosesseissa on jumissa miljardien edestä investointeja, Lindström totesi.
Perussuomalaisten yli puolen miljardin euron energiapaketin tavoitteena on kääntää energiapolitiikan suunta ja ottaa energiaomavaraisuuden tuntuva nostaminen energiapolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Energiaverotusta alennettaisiin 450 miljoonalla eurolla.
Puolueen 800 miljoonan euron turvallisuus- ja hyvinvointipakettimme tarkoituksena on turvata kansalaisten perusturvallisuus.
– Olisimme valmiita korottamaan perusturvaa ja omaishoidon tukea sekä panostamaan lisää lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen. Emme leikkaisi lapsilisiä emmekä eläkeindeksejä tai kuntien valtionosuuksia. Katsomme myös, että tasa-arvoinen ja laadukas opetus on maamme menestyksen perusta, joten lisäisimme resursseja peruskoulun ryhmäkokojen pienentämiseen ja kattavan kouluverkon ylläpitoon.
Perussuomalaiset ei ole hallituksen tavoin valmis tinkimään sisäisestä tai ulkoisesta turvallisuudesta edes syrjäseuduilla.
Puolueen 750 miljoonan euron investointipaketilla panostettaisiin tieverkkoon, julkisten rakennusten homekorjauksiin, kohtuuhintaiseen asumiseen sekä kasvuyritysten rahoitukseen.
Perussuomalaisten 800 miljoonan euron säästöpaketti leikkaisi julkisia menoja uudistamalla kehitysavun rahoitus ja yritystukijärjestelmä.
– Leikattavaa riittää myös puoluetuessa, maahanmuutossa sekä luonnonsuojelualueiden hankinnassa. Emme myöskään hyväksy euroalueen kriisimaiden tukemista suoraan budjetistamme.
Perussuomalaisten veropaketti uudistaisi verotusta oikeudenmukaisempaan ja kannustavampaan suuntaan.
– Vapauttaisimme 1 000 euron kuukausitulot ansiotuloverotuksesta ja nostaisimme suurituloisten tuloverotusta. Uudistaisimme osinkoverotusta oikeudenmukaisella ja kasvua tukevalla tavalla verottamalla pieniä osinkoja kevyemmin ja suuria osinkoja ankarammin. Palauttaisimme yhteisöveron Ruotsin 22 prosentin tasolle ja laajentaisimme veropohjaa verottamalla myös suursäätiöiden pääomatuloja.