Rami Lehto totesi, että kansantaloutemme tilassa on nähtävissä jo useita positiivisia merkkejä, mutta sopeuttamistoimia tarvitaan kuitenkin edelleen.
– Julkisen sektorin velkaantuminen jatkuu edelleen, eikä tähänastisista mittavista sopeuttamistoimista huolimatta alijäämä ole supistunut merkittävästi. Ennusteiden mukaan velkaantuminen jatkuu ja maamme talous pysyy alijäämäisenä myös lähivuosina, hän sanoi vuoden 2017 talousarvion palautekeskustelussa.
Lehto tunnusti, että hallituksen tehtävä ei ole helppo.
– Liian ankarat toimet velkaantumisen katkaisemiseksi voisivat johtaa tilanteeseen, jossa työllisyys kärsii, ostovoima ja verotulot heikkenevät ja julkiset menot kasvavat. Tärkein tavoite on säilyttää olemassa olevat työpaikat ja parantaa yritysten toimintaedellytyksiä siten, että ne voivat luoda uusia työpaikkoja ja kilpailla vientimarkkinoilla nykyistä paremmin edellytyksin. Tähän me perussuomalaiset olemme sitoutuneet sataprosenttisesti: me taistelemme hartiavoimin jokaisen suomalaisen työpaikan puolesta, hän lupasi.
Lehdon mukaan tämän vuoden tärkeimpänä saavutuksena kansantaloutemme tulevaisuuden kannalta voidaan pitää hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kanssa aikaansaamaa kilpailukykysopimusta.
– Samalla, kun sopu tähtää yritysten kilpailukyvyn parantamiseen, sekä viennin ja työllisyyden lisäämiseen, hallitus keventää työn verotusta yhteensä 515 miljoonalla eurolla. Hallituksen tavoite on tehdä työnteosta entistä kannattavampaa ja tästä syystä myös muihin työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistäviin toimiin on ryhdytty, Lehto sanoi.
Keskeisin lähitulevaisuuden haaste julkisella sektorilla hänen mukaansa on sote- ja aluehallintouudistus.
– Onnistuessaan se voi merkittävästi hillitä julkisen sektorin menojen kasvua, sekä vahvistaa julkista taloutta. Tähän päämäärään pääsy kuitenkin edellyttää sitä, että parhaat ja tehokkaimmat toimintamallit otetaan laajalti käyttöön, eikä uudistusta vesitetä jo kättelyssä antamalla liikaa valtaa erilaisille uudistuksesta hyötymään pyrkiville intressiryhmille.
Toinen keskeinen haaste julkisella sektorilla Lehdon mukaan on laadukkaan koulutuksen ja väestön riittävän osaamispohjan takaamisesta siitä huolimatta, että myös koulutussektorilla on jouduttu tekemään kipeitä leikkauksia. Myös erityisesti t&k-toimintaan on panostettava entistä enemmän.
– Tästä syystä hallitus selvittääkin vaihtoehtoja korkeakoulujen innovaatiotoiminnan lisäämiseen ja konkreettiset päätökset tehdään ensi keväänä seuraavassa julkisen talouden suunnitelmassa.
– Olemme joutuneet tekemään kuluvan vuoden aikana lukuisia vaikeita valintoja, mutta ratkaisut ovat olleet välttämättömiä. Niillä turvataan maamme kilpailukyky, työpaikat ja myös luodaan uusia työpaikkoja tulevaisuudessa. Julkisen talouden sopeutustoimet etenevät ja maamme kilpailukyky paranee. Määrätietoisella työllä käännämme isänmaamme uuteen nousuun, Lehto sanoi.