Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemen mukaan Suomi kulkee kohti valoa hallituksen määrätietoisten toimenpiteiden ansiosta.
Kankaanniemi piti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnan käsitellessä keskiviikkona valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017–2020.
Hänen mukaansa vuodessa on tapahtunut paljon positiivista; Kipeät menoleikkaukset on tehty, eläkeuudistus on hyväksytty ja kilpailukykysopimus on syntynyt.
Kankaanniemi painotti myös, kuinka sote-uudistus ja kuntien tehtävien purku etenevät, kärkihankkeet luovat uutta kasvua ja asunto- ja muu rakentaminen on kiihtynyt.
Hän korosti lisäksi, että liikenneinfraan panostetaan historiallisen paljon ja säädöksiä on purettu enemmän kuin edellisinä vuosikymmeninä.
– Hallitus ei luovuta 110 000 uuden työpaikan ja 72 prosentin työllisyysasteen tavoitteista. Oppositio, kuulitteko, me emme luovuta. Jatkamme päätösten tekemistä vastalauseistanne huolimatta, Kankaanniemi sanoi.
Hänen mukaansa syksyn työllisyys- ja yrittäjyyspakettiin on ladattu vahvasti odotuksia.
– Uskomme talouden käänteeseen. Tämä hallitus sen tekee. Kansantalous elpyy.
– Valtavasta velanotosta huolimatta viime vaalikaudella työttömyys kasvoi 100 000 ihmisellä.
Vienti ei vetänyt, investoinnit ja rakenneuudistukset olivat jäissä ja kilpailukyky kadoksissa.
Kankaanniemi muistutti, kuinka Vuosina 2012–14 bkt supistui. Tänä vuonna sen arvioidaan kasvavan runsaan prosentin ja maltillisen kasvun ennustetaan jatkuvan. Työttömyys kääntyy laskuun ja velkaantuminen hidastuu.
Perussuomalainen eduskuntaryhmä kantaa huolta sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.
– Seuraavassa julkisen talouden suunnitelmassa hallituksen tulee osoittaa resurssit, joilla turvataan poliisien määrän pysyminen vuoden 2017 jälkeenkin yli 7000:n. Tämä linjaus on myös valtiovarainvaliokunnan sisäisen turvallisuuden selontekoa koskevassa lausunnossa.
Valtiovarainvaliokunta kertaa kehysmietinnössään viime syksyn vastaavan mietinnön lausumat.
– Erittäin tärkeää on pitkään jatkuneiden sosiaalisten ongelmien ehkäisy. Lausumissa edellytetään lisäksi muun muassa koulutuksen ja tutkimuksen korkean tason turvaamista, talouden sopeuttamispäätösten kokonaisarvioinnin kehittämistä ja turvapaikanhakijoiden kustannusten nousuun reagoimista.