”Perussuomalaiset puolustaa jokaista suomalaista työpaikkaa kuin Salpalinjan viimeistä poteroa”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan velkaelvytys edellyttäisi Suomen eroa eurosta.

– Suomea ei voida pelastaa velkaelvytyksellä. Sitä on jo kokeiltu, eikä se ole toiminut. Lisäksi olemme myös sitoutuneet pelisääntöihin, jotka estävät velanoton kasvattamisen. Euroalueen jäsenenä olemme luvanneet pitää budjettialijäämämme kurissa. Mittava velkaelvytys vaatisi pelisääntöjen, siis lupaustemme, rikkomista tai Suomen eroa eurosta. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos joku aikoo vielä velkaelvytystä täällä esittää, Sampo Terho sanoi perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa eduskuntakeskustelussa hallituksen kilpailukykytoimia koskevasta tiedonannosta.

Terhon mukaan Suomi oli finanssikriisin puhjettua valmistautuminen ”niihin päätöksiin, joita avoimessa taloudessa toimivan maan on pakko tehdä”. Devalvaatio ei ollut enää vaihtoehto kuin edellisen laman aikaan.

– Lopputulos oli, että ongelma kiistettiin, päätöksiä lykättiin, nahisteltiin. Aikaa kului – sitä kului miltei vuosikymmen. Suomesta tuli Euroopan sairas mies, Terho sanoi.

Hänen mielestään hallituksen esittelemät toimenpiteet kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi ”ovat uskottavia nykyisessä toimintaympäristössämme”.

– Olemme kansainvälisyyden ja avoimen talouden valitessamme myös valinneet maailman, jossa kustannuskilpailukyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, Terho sanoi.

Terho huomautti, että Suomen nykyinen työllisyysaste ei riitä kustantamaan hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Perussuomalaiset puolustaa jokaista suomalaista työpaikkaa kuin Salpalinjan viimeistä poteroa. Niin tekee Suomen hallituskin. Eikä meille riitä torjuntavoitto. Meidän on myös luotava uusia markkinaehtoisia työpaikkoja niille suomalaisille, jotka tällä hetkellä eivät ole töissä, Terho sanoi.

Hän sanoi pitävänsä tärkeänä, että myös työmarkkinajärjestöt osallistuvat kilpailukyvyn palauttamiseen, koska hallituksen yksin käytettävissä oleva keinovalikoima on suppeampi kuin yhdessä työmarkkinaosapuolien kanssa.

– Mitkään hallituksen esittämät keinot kilpailukyvyn nostamiseksi eivät ole ideologisia. Hallituksen ainoa ideologia on Suomen pelastaminen. Tästä emme tingi, kaikesta muusta neuvottelemme, Terho sanoi.

Mainos