Perussuomalaiset: Liikkumisen vapautta rajoitetaan

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Ari Jalonen, Osmo Kokko ja Reijo Tossavainen esittävät syvän huolensa suomalaisten liikenneolosuhteiden heikkenemisestä ja liikkumisen kustannusten noususta hallituksen kehyspäätösten seurauksena.

– Ymmärrämme, että ajat ovat vaikeat ja kipeitäkin ratkaisuja on jouduttu tekemään, mutta osa nyt tehdyistä päätöksistä pikemmin kiihdyttää alamäkeä kuin auttaa kansakuntaamme nousujohtoiselle uralle, trio toteaa.

Ari Jalonen, Osmo Kokko ja Reijo Tossavainen katsovat, että kehyspäätös työmatkakulujen omavastuun nostosta 750 euroon ei ole oikeudenmukainen, kun hallitus kuitenkin pakottaa ihmiset liikkumaan töihin yhä pidempien matkojen päästä.

– Koska tasaverona verotettavia polttoaineveroja nostetaan samaan aikaan 42 miljoonan euron edestä, myös raskaan liikenteen kannattavuus kärsii. Olemme pettyneitä siihen, ettei tätä asiaa huomioitu verotilin palautusjärjestelmällä yhdistettynä vinjettimaksuun, jolloin ulkomaalaisetkin osallistuisivat teidemme kunnossapitoon, he pahoittelevat.

Lisäksi erityisesti suomalaiselle merikuljetusliikenteelle merkittävän haitan eli rikkidirektiivin ratkaisuksi ajatellun nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käyttöönotto viivästyy asetettujen verojen seurauksena.

Hallitus hakee säästöjä myös sadan miljoonan euron vähennyksellä perusväylänpitorahoista. Perussuomalaiset toteavat, että asiantuntijoiden mukaan perusväylänpitorahat ovat jo nyt useiden hallituksien toimien takia erittäin matalalla tasolla, joten tämä säästö tulee huomattavan kalliiksi tiestön korjausvelan kasvaessa progressiivisesti ja tiestön vaurioiden ulottuessa teiden rakenteisiin asti.

– Uskoaksemme kansalaiset ymmärtäisivät veronkorotuksia paremmin, jos nämä edellä mainitut noin 200 miljoonan euron suuruiset veronkorotukset ohjattaisiin tiestön kunnostukseen, mutta pahoin pelkäämme, ettei hallitus kuuntele tässäkään kansan ääntä, Jalonen, Kokko ja Tossavainen sanovat.

Mainos