– Tämä on niin härski ristiriita, että pahaa tekee. Veteraanille hallitus antaa luun käteen samaan aikaan kun henkilöt, joilla ei ole mitään asiaa edes olla Suomessa, saavat nauttia sosiaalipalveluista. Myös vanhusten laitospaikkoja ollaan vähentämässä, kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) sanoi.
Valtion talousarviossa ollaan muun muassa rintamalisistä vähentämässä 3,5 miljoonaa euroa. Samaan aikaan valtio joutuu korvaamaan kunnille 5,3 miljoonaa euroa laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluiden kustannuksia. Perussuomalaiset sanoo, ettei puolue voi hyväksyä tällaista.
Perussuomalaiset vaatii lisärahoitusta suomalaisille veteraaneille. Samaan aikaan eduskuntaryhmä haluaa, että laittomasti maassa oleville annettavien palveluiden määrään puututaan rajulla kädellä.
– Olemme todenneet sen ennenkin ja toteamme sen taas – me emme ole mikään maailman sosiaalitoimisto, perussuomalaisten ryhmä toistaa.