Perussuomalaiset esittää hallitukselle epäluottamusta

Perussuomalaiset aikoo mittauttaa hallituksen luottamuksen tiistaina eduskunnassa toisessa käsittelyssä olleen euroalueen kriisinratkaisurahaston takia.

Suomen osuus suunniteltuun 55 miljardin rahastoon on noin 1,2 miljardia euroa.

Perussuomalaisten mukaan se voi nousta siitä pahimmissa skenaarioissa reippaastikin.

– Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä yhteisvastuuta. Jälleen kerran luodaan mekanismi jolla joidenkin virheet maksatetaan koko porukalla. Suomalaiset voivat kantaa vastuunsa suomalaisesta pankkijärjestelmästä, mutta se ei ole hyväksyttävää, että suomalaiset kantavat vastuuta esim. ranskalaisten, italialaisten tai kreikkalaisten pankkijärjestelmistä, kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) sanoo.

Hänen mukaansa perussuomalaiset pitävät valitettavana sitä, että valtiosopimuksella hallitus kiertää mahdollisen oikeusperustan puutteet siitä, voidaanko Suomesta lähettää rahat yhteisvastuulliseen kriisirahastoon vai ei.

Perussuomalaiset esittävät tätä lakiesitystä hylättäväksi. Turunen esitti lakiesityksen hylkäämisen lisäksi hallitukselle epäluottamuslauseen, joka kuuluu: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on tarkoituksenmukaisesti jättänyt väliin kriisinratkaisumekanismin kohdalla asian kokoluokan vaatiman parlamentaarisen käsittelyn eikä näin ollen nauti eduskunnan luottamusta.”

Mainos