Perussuomalaiset ei hyväksy Postin aikeita ulkoistaa työtä Filippiineille

Posti on siirtämässä ns. videokoodausta Helsingin ja Kuopion postikeskuksista Filippiineille, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Tämä tarkoittaisi, että työpaikat vähenisivät Suomessa kymmeniä henkilötyövuosia.

– Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä missään olosuhteissa valtion omistamalta yhtiöltä suomalaisen työn viemistä halpatyömaihin, joissa työntekijöillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia. Hallituksen omistajaohjausministereiden on välittömästi keskeytettävä Postin täysin moraalittomat ulkoistamistoimet, vaatii Riikka Slunga-Poutsalo.

Hän toteaa, että videokoodaus on ollut monille työntekijöille pelastusrengas.

– Videokoodaustehtävillä on voitu työnkierron kautta liittää palautumisjakso postikeskusten fyysisesti raskaisiin töihin, ja näin jaksaminen on ollut helpompaa. Posti on säästänyt sairauskuluissa, ja työntekijät eivät ole joutuneet sairaseläkkeelle, sanoo Slunga-Poutsalo.

Mainos