Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi asiasta perjantaina tiedotustilaisuudessa.
Perussuomalaisten puoluekokous siirsi presidenttiehdokkaan valinnan puoluevaltuustolle, joka tekee päätöksensä puoluehallituksen esityksen pohjalta. Halla-ahon mukaan puoluehallituksen esitys oli yksimielinen.
Jussi Halla-aho kertoi, että hänen perussuomalaisten paikallisyhdistyksille lähettämäänsä kyselyyn vastanneista yhdistyksistä lähes kaikki toivoivat ehdokkaaksi joko häntä itseään tai Laura Huhtasaarta.
– Presidentti ei ole sisäpoliittinen toimija. Ainakaan asemansa tiedostava presidentti, Halla-aho sanoo.
– Presidentti on ennen kaikkea arvojohtaja. Hän on päivänpolitiikan ulkopuolella.
Halla-ahon mukaan hänen ja Huhtasaaren arvot eivät eroa suuresti toisistaan.
Laura Huhtasaari itse nosti tiedotustilaisuudessa esiin erityisesti oman kielteisen EU-kantansa.
– EU on ongelma. Yhä useampi on alkanut ymmärtää, että olemme vastentahtoisesti osa byrokraattista ja etäistä hallintokoneistoa, Huhtasaari sanoi.
Hänen mukaansa suomalaisista on tullut ”pakkoasutettavan maan kanta-asukkaita”.
– EU on klubi, jossa ei noudateta omia sääntöjä.
Huhtasaaren mukaan EU-jäsenyys ei ole Suomen etu, mutta tällä hetkellä kannattaa odottaa Brexitin valmistumista.
– Nyt on aika tehdä tilaa EU-erokeskustelussa, koska häviämään sitä kansanäänestystä en aio lähteä.
38-vuotias Laura Huhtasaari on ensimmäisen kauden kansanedustaja Satakunnan vaalipiiristä. Hän on kotoisin Porista.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Laura Huhtasaari sai 9 259 ääntä. Huhtasaari on koulutukseltaan erityisopettaja.
Perussuomalaisten puheenjohtajavaalissa Huhtasaari tuki voimakkaasti nykyistä puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa. Huhtasaari voitti puolueen 1. varapuheenjohtajan tehtävästä käydyssä vaalissa nykyisin Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään kuuluvan puolustusministeri Jussi Niinistön.
Huhtasaari on tullut tunnetuksi evoluutioteorian kieltäneistä lausunnoistaan ja maahanmuuttovastaisuudestaan. Hän on kertonut uskovansa EU:n hajoavan ja vaatinut tähän valmistautuvan ajatuspajan perustamista. Huhtasaari on myös herättänyt kohua osallistumalla äärioikeistolaisina pidettyjen liikkeiden tilaisuuksiin.
– Suomessa on maailmankatsomuksen vapaus ja aion pitää siitä kiinni jatkossakin. Presidenttikisa ei ole se foorumi, jossa käydään teologista debattia, Huhtasaari vastasi tiedotustilaisuudessa kysymykseen kreationismista.