Puolueen mukaan julkisuuteen on tullut tieto, että valmistumassa oleva, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpon (kok.) työryhmän linjausten mukainen sote-laki on sitä kirjoittaneen asiantuntijatyöryhmän mielestä täynnä puutteita.
– Linjaukset, joiden mukaan erityisvastuualueet koordinoivat toimintaa, vastuukunnat järjestävät sote-palveluita ja alle 20 000 asukkaan kunnat voivat yhdessä järjestää perustason palveluita, nähdään hyvin ongelmallisina. Kokonaisuuden osiin liittyy myös useita pienempiä juridisia ja käytännöllisiä hankaluuksia, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner tiedotteessaan.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä on käsittämätöntä ja huolestuttavaa, että hallitus ajaa väkipakolla eteenpäin uudistusta, jota niin useat alan asiantuntijat ovat kritisoineet ja jonka monet ovat kokonaan tyrmänneet.
– Uudistusta on kuvattu muun muassa sekavaksi, ongelmalliseksi ja jopa perustuslain vastaiseksi. Kuinka hallitus voi edes ajatella, että maamme sosiaali- ja terveydenhuolto rakennetaan tällaiselle pohjalle, Ruohonen-Lerner kyselee?
Perussuomalaiset kehottavat hallitusta aloittamaan sote-uudistuksen valmistelun puhtaalta pöydältä, asiantuntijoiden mielipiteet huomioiden ja yhteistyössä opposition kanssa.