Kävin eilen Saukkolassa perunanviljelijää tapaamassa. Pitkälle yli kahdeksankymppinen viljelijä oli loukkaantunut. Kylä tekee kuolemaa, viimeinen pankkikonttori suljettiin viime viikolla ja samalla viikolla pääministeri komensi häpeämään. Eihän näillä sattumuksilla pitäisi olla mitään yhteyttä toisiinsa, mutta ihmisten arjessa kuitenkin on.
Ilkka on syntynyt Suomeen, jossa vauraus kasvoi. Sen eteen tehtiin paljon töitä, yksin asuvan perunanviljelijän elämäntyö on ollut työtä kotikylän hyvinvoinnin kehittämiseksi. En tiedä, miltä tuntuu nähdä elämäntyönsä kuihtuvan ja unelmien haalistuvan kokonaan pois. Miltä tuntuu tietää, että lähes yhdeksänkymmenen eletyn vuoden jälkeen joutuu sammuttamaan kylästä valot. En tiedä, mutta empatiakyky auttaa aavistamaan, että se ahdistaa syvältä ja paljon.
Pääministeri Marin suuntasi repliikkinsä eduskunnassa kokoomukselle, mutta se osui perunanviljelijään, joka ei äänestä kokoomusta. Miksi?
Ilkalle pääministeri on edelleen instituutio ja Sanna Marinin tapauksessa kahdellakin tavalla. Ilkalle pääministeri on myös äiti, koska juuri siihen liittyvät myytit ovat Marinin julkisuuskuvassa vahvasti esillä: elinvoimainen, turvallinen ja viisas. Kun äiti käskee hävetä, häntä kuunnellaan, sillä on merkitystä.
Tähän väliin vastuuvapauslauseke: al-Hol on aihe, jota en ole tuntenut enkä tunne tarvetta kommentoida. Oma sydämeni on RKP:n Adlercreutzin linjoilla, presidentin paaluttamaa ja hallituksen lopulta hyväksymää linjausta pari piirua pehmeämpi. Mutta ymmärrän ihan hyvin myös kokoomuksen linjaa, terrorismissa on tappionsa.
”Eikö teitä hävetä?” – Pääministeri Marin sanoi kysymyksen tulleen sydämestä. Luulen uskovani sen.
Itse en ensin edes huomannut kysymystä, minulle se oli retorinen puuskahdus poliittisen debatin tuoksinassa, kiihkon mukanaan tuomaa sanahelinää. Mutta perunanviljelijään se oli selvästikin osunut syvälle. Se tuntui kohtuuttomalta, oikeustajun vastaiselta, loukkaavalta.
Kun pojankoltiaiset grillaavat kesällä pellon laidalla suurennuslasilla muurahaisia tai kiskovat jalkoja heinäsirkoilta, äiti käskee hävetä. Ja se on lapsenkin helppo ymmärtää.
Jos Sanna Marinin puuskahdus tuli sydämestä, sen tarkoitus ei varmaankaan ollut lisätä vastakkainasettelua ja kansan jakautumista kahteen tai useampaan fraktioon. Mutta juuri niin tässä näyttäisi käyvän. Sipilään pettyneistä keskustan äänestäjistä perussuomalaisten äänestäjiksi hieman empien siirtyneet maaseudun miehet kaivautuvat syvemmälle poteroihinsa. Puolueuskollisuus on syntynyt, Jussi Halla-aho kiittää.
Fatalismi on epä-älyllistä, mutta silti uskallan väittää, että Marinin hallituksen talouspolitiikka on ennalta tuhoon tuomittu. Juuri siksi olisi tärkeää, että pääministeri onnistuisi edes jossakin: lujittamaan suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tekohengittämään arvoliberaalia ajattelua, jonka pohjalta on syntynyt suvaitseva, vapauteen ja oikeusvaltioon uskova pohjoismainen yhteiskunta.
Syyllistäminen on huono kasvatuskeino. Kovaa vauhtia jakautuvan kansakunnan yhdistäjänä se on vähintään yhtä huono.