Varhaiskasvatuksessa oli viime vuonna kaikkiaan 245 650 lasta. Määrä vastaa 68 prosenttia väestön 1–6-vuotiaista lapsista. Kunnan kustantamassa kokopäiväisessä päiväkotihoidossa oli runsas puolet (58 %) kaikista varhaiskasvatuksessa olleista lapsista.
Kunnan kustantamassa päiväkotihoidossa oli viime vuonna kaikkiaan 76 prosenttia (185 273 lasta) ja perhepäivähoidossa 11 prosenttia (27 629 lasta) varhaiskasvatuksen piirissä olleista lapsista.
Kunnan myöntämien palvelusetelien osuus oli 6 prosenttia (15 514 lasta) ja Kelan yksityisen hoidon tuen osuus 7 prosenttia (17 234 lasta) kaikista varhaiskasvatuksessa olleista lapsista.
Perhepäivähoidon osuus on viimeisten kymmenen vuoden aikana laskenut tasaisesti. Kunnallisen perhepäivähoidon osuus oli viime vuonna 11 prosenttia. Perhepäivähoidossa hoidettujen lasten osuus väheni noin kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2014.
Päivähoidossa olleiden eri-ikäisten lasten määrissä on suuria eroja. Alle 1-vuotiaat lapset hoidetaan pääsääntöisesti kotona. Alle 1-vuotiaista oli päivähoidossa 0,7 prosenttia, yksivuotiaista 28 prosenttia ja kaksivuotiaista jo 54 prosenttia.