Yhdysvaltain hallitus uhkaa purkaa sopimuksensa tekoäly-yhtiö Anthropicin kanssa, jos yhtiö ei pääse sopimukseen puolustusministeriö Pentagonin kanssa, uutisoivat kansainväliset mediat.
Anthropic on Yhdysvaltain yksi johtavista tekoälylaboratorioista.
Hallinnon korkea edustaja kertoi torstaina Financial Timesille, että elokuussa solmittu sopimus, jonka mukaan Anthropicin kielimallia tarjotaan kolmelle hallinnonhaaralle, perutaan, ellei startupyhtiö suostu antamaan Pentagonille rajoittamatonta käyttöoikeutta teknologiaansa.
Neuvotteluihin osallistunut puolustusministeriön tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastaava alivaltiosihteeri Emil Michael kutsui tekoäly-yhtiön toimitusjohtaja Dario Amodeita ”valehtelijaksi”, jolla on ”jumalakompleksi”.
– Hän ei halua mitään muuta kuin yrittää henkilökohtaisesti kontrolloida Yhdysvaltain armeijaa ja on valmis vaarantamaan kansallisen turvallisuutemme, Michael kirjoitti X:ssä sen jälkeen, kun tekoäly-yhtiö oli hylännyt Pentagonin ”viimeisen tarjouksen”.
Kärjistyvä kiista on sisäpiirilähteiden mukaan johtamassa oikeustaisteluun Yhdysvaltain hallinnon ja Anthropicin välillä.
Kielimallin kehittäjä on kieltäytynyt sallimasta puolustusministeriölle teknologiansa täysimääräistä käyttöä vedoten huoliin tappavista itsenäisesti toimivista asejärjestelmistä ja laajamittaisesta valvonnasta.
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on vaatinut, että Anthropicin tulee sallia mallinsa kaikki laillinen käyttö perjantaihin mennessä tai yhtiö joutuu Pentagonin toimitusketjujen ulkopuolelle. Hegseth väläytti, että yhtiön teknologia voitaisiin ottaa käyttöön muulla tavoin.
Hegseth on uhannut vedota puolustustuotantolakiin (Defense Production Act), joka on kylmän sodan aikainen menettely.
Lakia ovat viimeksi käyttäneet presidentit Joe Biden ja Donald Trump koronapandemian aikana lääketieteellisten tarvikkeiden tuotannon lisäämiseksi. Laki mahdollistaisi Pentagonille Anthropic-yhtiön työkalujen käytön ilman sopimusta.