Pelastustoimen hinta veroina henkilöä kohden 31 euroa vuodessa

Keskiverto palkansaaja maksaa pelastustoimen palveluista veroina keskimäärin 31 euroa 20 senttiä vuodessa. Kaikkien julkisten turvallisuuspalvelujen hinta on toki korkeampi.

Keskimääräisen palkansaajan palkkatulot olivat vuosien 2010 ja 2011 aikana Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) selvityksen mukaan 27 183 euroa vuodessa. Ansiotuloista perittiin veroja vuosittain keskimäärin 6 606 euroa. Varsinaisiin turvallisuuspalveluihin verosummasta kohdennettiin keskimäärin 565 euroa vuodessa.

Lähes puolet kokonaissummasta eli 281 euroa meni liikennetoimintaan. Puolustukseen kohdentui 178 euroa eli noin kolmannes. Loppu viidennes jaettiin seuraavasti: poliisille 49, pelastukselle 31, rajavartiolaitokselle 15,5 sekä tullille 10,5 euroa.

Julkisten turvallisuuspalvelujen tehtävänä on toisaalta ennaltaehkäistä ja torjua rikoksia, onnettomuuksia sekä Suomeen ja sen väestöön kohdistuvia uhkia. Toisaalta julkiset turvallisuuspalvelut suojelevat ja pelastavat ihmisiä, omaisuutta sekä ympäristöä onnettomuus- ja vaaratilanteissa. Näihin palveluihin käytettävä rahoitus muodostuu sekä tutkimuksessa tarkastelluista ansiotuloveroista että muista välittömistä veroista, tuotannon ja tuonnin veroista, sosiaalivakuutusmaksuista sekä muista tuloista.

Julkiset turvallisuuspalvelut ja tuloverotus – Veronmaksajan näkökulma on SPEKin tilaama tutkimus, jossa tarkastellaan sekä keskimääräisen palkansaajan että keskimääräisen tulonsaajan maksamien tuloverojen kohdentumista julkisiin turvallisuuspalveluihin Suomessa.

Laskentatoimen ja rahoituksen projektitutkija Jaana Määttälä on tehnyt tutkimusta osana Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä toteutettavaa Hyvinvointialan innovatiivinen johtaminen ja kehittäminen (HITTI) -hanketta.

Mainos