Verkkouutiset

Harjoitusrakennus Kuopion pelastusopiston harjoitusalueella keskiviikkona 25. toukokuuta 2016. LEHTIKUVA / TIMO HARTIKAINEN

Pelastusopisto esittää Helsingin Pelastuskoulun liittämistä sen osaksi

Perustelun mukaan esitys selkiyttää ja yksinkertaistaa rahoituksen kanavointia yhdelle valtion oppilaitokselle.

Kuopiossa sijaitseva valtakunnallinen Pelastusopisto esittää, että Helsingin Pelastuskoulun tutkintokoulutus liitetään hallinnollisesti ja toiminnallisesti sen osaksi.

– Valmistelutyöt tulisi käynnistää välittömästi siten, että liittäminen voidaan toteuttaa vuoden 2025 alusta. Vuoden 2025 alusta olisi yksi valtakunnallinen oppilaitos eli Pelastusopisto, jolla on toimipisteet Kuopiossa ja Etelä-Suomessa, esimerkiksi Helsingissä. Tämä ei vaadi lainsäädäntömuutoksia, Pelastusopiston tiedotteessa todetaan.

Kuopiossa sijaitseva Pelastusopisto on sisäministeriön alainen oppilaitos. Oppilaitoksesta voi valmistua muun muassa pelastajaksi tai hätäkeskuspäivystäjäksi. Tämän lisäksi voi suorittaa alipäällystö tai päällystö -tutkinnot.

Helsingin Pelastuskoulu on puolestaan osa Helsingin kaupungin pelastuslaitosta. Koulun pelastajatutkinto antaa kelpoisuuden pelastajan, palomiehen tai palomies-sairaankuljettajan virkoihin.

– Helsingin Pelastuskoulun liittäminen osaksi Pelastusopistoa selkiyttää ja yksinkertaistaa rahoitusta yhdelle valtion oppilaitokselle kanavoituna, tiedotteessa sanotaan.

Taustalla on muun muassa tuore esitys pelastusopiston ja pelastuskoulun lisärahoituksesta. Asiasta kertoo Yle.

Pelastusopisto pettyi marraskuun lopussa tehtyyn esitykseen. Hallitus esitti miljoonan euron lisärahoituksen myöntämistä Pelastuskoululle Helsinkiin. Pelastusopisto ei saanut lisärahoitusta.

Ennen sitä pelastuskoulutukseen myönnettiin lokakuussa 3,5 miljoonaa euron lisärahoitus. Summasta 2,5 miljoonaa euroa kohdistuu pelastusopistolle Kuopioon ja miljoona euroa pelastuskoululle Helsinkiin.

Suomen pelastajapulan korjaamiseksi hallituksen tavoitteena on kouluttaa tuhat uutta pelastajaa vuoteen 2032 mennessä.

Uusimmat

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)