Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan ihmiset monilla alueilla, kuten Madayassa ja Darayassa kertovat tilanteen olevan pahin kuukausiin. Järjestö vaatii, että kaikkien konfliktin osapuolten on hyväksyttävä velvollisuutensa taata humanitaarinen pääsy alueille.
Kaikki elintärkeät tarvikkeet ovat järjestön mukaan loppumassa. Aleppossa kaupungin piiritys ja pommitukset jatkuvat.
Pelastakaa Lapset vaatii 48 tunnin tulitaukoa, jotta apu saadaan perille ja jotta haavoittuneet lapset saataisiin ulos Aleppon kaupungista. Lisäksi siviilien ja lasten kärsimykset on saatava loppumaan, ja pommitusten sekä piirityksen on loputtava.
Pelastakaa Lasten paikallisten yhteistyökumppanien kaikki kahdeksan ambulanssia ovat tuhoutuneet pommituksissa niin pahoin, että niissä ei enää pystytä hoitamaan ihmisiä. Kuusi ambulansseista pystyy vielä kuljettamaan ihmisiä, vaikka autoista puuttuukin ovia ja ikkunoita.
Tiet ovat järjestön mukaan pahasti vaurioituneita, ja kuljetukset ovat vaikeita. Sairaalat ovat niin täynnä haavoittuneita, etteivät ne aina pysty ottamaan vastaan uusia potilaita.
Viimeviikkojen aikana Aleppossa on järjestön mukaan kuollut kymmeniä lapsia ja koko Syyrian alueella lapsia pommitetaan kodeissaan, kouluissaan ja leikkipuistoissaan. Lapset ovat myös piirityksen uhreja.
Pelastakaa Lapset muistuttaa, että YK:n mukaan monille alueille ei ole saatu apua perille kokonaiseen kuukauteen.