Pekkarinen sanoo, että kuukauden sisään on tullut ilmi tapauksia, joissa valtionyhtiö on ulkoistamassa suomalaisten työpaikkoja ulkomaille myös strategisesti tärkeillä aloilla.
– Valtion enemmistöomistuksessa oleva Neste Oil toimeenpanee parhaillaan kolmen tankkerinsa ulosliputusta. Nyt yli 100 suomalaista merimiestä ja maahenkilöstön työntekijää on saamassa lopputilin. Verotulot katoavat ties mihin veroparatiisiin ja tilalle saadaan kasvavia työttömyysmenoja, Pekkarinen sanoo.
Hän huomauttaa, että ulosliputus merkitsee myös suomalaisen tonniston merkittävää vähenemistä. Kysymys on siis myös huoltovarmuuden tärkeän kuljetuskapasiteetin siirtymistä kriisitilanteessa pois suomalaisesta määräysvallasta.
Valtion enemmistöomistuksessa oleva Finnair aikoo puolestaan palkata 200 matkustamotyöntekijää Espanjasta.
– Ajatuksena on, että heitä voisi käyttää muun muassa korvaavana työvoima erilaisissa erikoistilanteissa. Samaan aikaan kun Finnair valmistautuu työehtosopimusneuvotteluihin oman henkilöstönsä kanssa, on se siis värväämässä itselleen lakonmurtajia etukäteen, Pekkarinen paheksuu.
Pekkarisen mukaan hyväksymällä suomalaista työtä syrjivät omistajapolitiikan ratkaisut hallitus ja omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) lähettävät työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöytään aivan väärän viestin.