Verkkouutiset

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden välissä ovat vielä Turkin kanssa käytävät neuvottelut. LEHTIKUVA / AFP Johanna Geron

Pekka Haavisto Ylelle: Turkin kanssa voi mennä viikkoja

Ulkoministeri kertoo olevansa optimistinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että Turkin Nato-jäsenyydelle asettamat ehdot saadaan ratkaistua. Pikaista etenemistä ei kannata hänen mukaansa kuitenkaan odotella.

– Joitakin päiviä sitten sanoin, että tämä on ainakin päivien kysymys. Nyt voi varovaisuusmielessä sanoa, että viikkojenkin kysymys, Haavisto kertoo Yleisradiolle.

Keskustelua Nato-jäsenyydestä käydään hänen mukaansa rinta rinnan Ruotsin kanssa. Haaviston mukaan Nato on aikatauluttanut Ruotsin ja Suomen Nato-prosessit niin, että maat etenevät samaan tahtiin.

Kesäkuun lopussa pidettävä Naton huippukokous Madridissa on hänen mukaansa yksi takaraja, johon asioiden toivotaan Natossakin todennäköisesti selkiytyneen.

– Olen optimistinen, että ongelmat saadaan ratkaistua mutta aikaa voi jonkin verran mennä.

Haaviston mukaan Turkille voitaisiin esimerkiksi antaa vakuuksia siitä, että Suomi seuraa terrorismikytkentöjä myös PKK:n suuntaan entistä tarkemmin. Henkilöiden luovutuspyyntöjä ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman oikeudellisia perusteita, vaikka kurdijärjestö PKK onkin listattu terroristijärjestöksi niin Euroopan unionissa kuin Suomessakin.

– On hyvä tehdä selväksi oikeusvaltiorakenne. Poliittisin päätöksin ei voi oikeusjärjestelmän toimintaan vaikuttaa. Tämä on meillä kiveen hakattu periaate.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)