Pekka Haavisto kirjoittaa blogissaan olevan hämmästyttävää, miten vähän tiedustelusta ja tiedustelun pohjana olevasta lainsäädännöstä on viime aikoina julkisesti keskusteltu.
– Hyvä, että Helsingin Sanomien uutisoinnin myötä tiedustelu ja sotilastiedustelu nousevat keskusteluun myös presidentinvaaleissa, hän katsoo.
– Kun tiedustelulainsäädäntöä uusitaan, oikeusturvakysymykset ovat keskeisiä. Olisi hyvä erottaa siviilitiedustelua ja sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö jo tässä vaiheessa, ja käsitellä niitä kokonaan erikseen, Haavisto kirjoittaa.
Kansalaisten oikeusturvan kannalta on Haaviston mukaan tärkeää, että kaikella tiedustelulla on laillinen pohja, ja että myös tiedustelutoimintaa kontrolloidaan ja sen periaatteista käydään julkista keskustelua.
– Kansalaiset omistavat oman yksityisyytensä, oman kirjeenvaihtonsa ja omat ajatuksensa. Ne eivät ole viranomaisten omaisuutta. Vakavien rikosepäilyjen yhteydessä voidaan tätä yksityisyyttä perustellusta syystä murtaa, Haavisto kirjoittaa.
Hän jatkaa, että tällaisten oikeuksien täytyy perustua lakiin, ja viranomaisilla on myös oltava juridinen vastuu silloin, kun he syyllistyvät väärinkäytöksiin kansalaisten yksityisyyttä kohtaan.
– En hyväksy massavalvontaa, jossa viranomaisille annetaan laajat oikeudet seurata kansalaisten sähköpostiliikennettä. Suojelupoliisin ja tiedusteluviranomaisten on toimittava tiukan parlamentaarisen kontrollin alla, Haavisto vaatii.
Haavisto toteaa, että medialla on syystäkin laajat toimintavapaudet. Se on keskeinen osa länsimaista oikeusvaltioperiaatetta.
– Puuttuminen tähän vapauteen tulee aina olla korkean kynnyksen takana. Tämä periaate tuntuu osalta keskustelijoista unohtuneen tai periaatetta ei ole missään vaiheessa todella sisäistetty. Euroopassa on maita, joissa tämä periaate on viimeisen vuosikymmenen aikana rapautunut. Suomen ei pidä ottaa askeltakaan tuolla polulla.
Haaviston mielestä lähtökohtana pitäisi olla, että kaikki se, mikä ei ole todella perusteltua salata, on julkista.
– Tämä tarkoittaa myös sitä, että viranomaisten ei pitäisi salata liian suuria kokonaisuuksia silloin, kun joidenkin yksityiskohtien salaaminen on perusteltua.