Pekka Haavisto: Edellytyksiä matkustusrajoitusten keventämiseen on

Ulkoministeri näkee, että sääntöjä voitaisiin keventää Baltiassa ja Norjan pohjoisrajalla.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan edellytyksiä matkustusrajoitusten keventämiseen on.

– Kyllä minusta tuntuu, että edellytyksiä olisi sitten ainakin lähialueilla – Baltian maissa, mahdollisesti Norjan pohjoinen raja ja muuta – keventää, Pekka Haavisto sanoi saapuessaan hallituksen neuvotteluun Säätytalolle.

Nykyiset Schengenin sisärajoja koskevat säännöt ovat voimassa 14. kesäkuuta asti.

Haaviston mukaan tautitilannetta seurataan päivittäin ja vertaillaan sitä eri maiden kanssa. Hän huomauttaa, että tilanne ei ole hyvä kaikkialla ja on pahenemaankin päin.

– Täytyy mennä tautitilanteen mukaan ja uskon, että kaikki sen varmasti ymmärtävät. Onneksi Baltiassa on saatu tautitilanne paremmin kuriin ja myös Norjan ja Tanskan osalta on samantyyppinen kehitys kuin Suomessa. Ruotsissa on ollut vähän vaikeampaa, Haavisto sanoi.

Mainos