Pauli Kiuru tiedustelee eduskunnan puhemiehelle jätetyssä kirjallisessa kysymyksessä, onko rahankeräyksien vaikutuksia äänestysaktiivisuuteen selvitetty ja miten kansalaiset kokevat vaalitapahtuman ulkopuoliset häiriötekijät.
– (Rahaa keräävät) liitot tekevät arvokasta työtä ja niiden toiminta ansaitsee kansalaisten tuen myös jatkossa. Vaalit ovat kuitenkin niin tärkeä kansalaisten perusoikeus, ettei niitä saa vaarantaa millään tavalla, Kiuru toteaa kysymyksessään.
Lupaehtojen mukaan keräykset eivät saa häiritä vaalitoimitusta, eikä kansalaisille saa syntyä vaikutelmaa, että vaalikeräykseen osallistuminen olisi velvollisuus.
Osa kansalaisista kuitenkin kokee Kiurun mukaan keräykset ylimääräistä sosiaalista painetta aiheuttavaksi.
– Äänestysaktiivisuuden parantamiseksi on kiinnitettävä huomiota myös niihin häiriötekijöihin, jotka voivat vaikuttaa äänestämättä jättämiseen, Kiuru sanoo.