Paula Risikko: Terrori-isku järisyttäisi kansalaisten turvallisuuden tunnetta

Sisäministeri haluaa siviilitiedustelun toimivaltuuksien ja voimavarojen varmistamista.

Eduskunnassa keskusteltiin torstaina illalla valtioneuvoston antamasta sisäisen turvallisuuden selonteosta.

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti aiempaa huonommaksi – jopa viimevuotisen selonteon jälkeen – ja tänne heijastuvat nopeasti kriisit eri puolilta maailmaa. Vastakkainasettelut hänen mukaansa lisääntyvät ja väkivaltaiset ääriliikkeet voimistuvat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tapahtumat naapurimaissamme koskettavat, emmekä voi ummistaa silmiämme. Jotta kansalaisten turvallisuus voidaan taata, on viranomaisten kyettävä vastaamaan sekä uusiin että vanhoihin uhkiin, sisäministeri totesi.

Sisäministerin mukaan hallitus on päättänyt nostaa turvallisuuden yhdeksi painopisteeksi ja määrärahatasoa tarkistetaan vastaamaan uutta tilannetta.

– Muutoksen vastaaminen on omissa käsissämme, pelkästään puhumalla emme voi jatkaa, Paula Risikko sanoi.

Uhkakuvat tulevat sisäministerin mukaan globaalin turvallisuustilanteen heikkenemisestä ja yhteiskunnan polarisaatiosta, varsinkin nuorten miesten syrjäytymisestä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Yhteiskuntamme sinänsä positiivinen moniarvoistumiskehitys tuottaa myös arvojen sirpaloitumista ja vastakkainasettelujen lisääntymistä. Maahanmuutto on ikääntyvälle Suomelle tärkeä voimavarakysymys, mutta sillä on myös turvallisuusvaikutuksia.

– Terrori-iskun riski ei välttämättä ole Suomessa oleellisesti kasvanut, mutta sellaisen vaikutus kansalaisten turvallisuuden tunteeseen olisi järisyttävä. Siksi vahvistuvat ääriliikkeet ja ideologiat edellyttävät viranomaisilta intensiivistä seurantaa, jonka mahdollistamiseksi siviilitiedustelun toimivaltuudet ja voimavarat on varmistettava.

Sisäministerin mukaan Suomi on monella mittarilla mitattuna yksi maailman turvallisimmista maista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Meidän on pidettävä huoli siitä, että näin on myös jatkossa. Kaikilla, niin viranomaisilla kuin päättäjilläkin, on oltava yhteinen realistinen käsitys muuttuvasta turvallisuustilanteesta. Samalla on varmistettava viranomaisten toimivalmiudet ja suorituskyky sekä muut riittävät resurssit.

Risikko sanoi eduskunnassa tunnistettavan aiempaa vaikeammaksi käynyt tilanne.

– Siksi onkin aika tehdä päätöksiä sen puolesta.

Mainos