Verkkouutiset

Paula Risikko. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Paula Risikko sisäministerille: Höpö höpö

Kansanedustaja kehottaa hallitusta keskittymään enemmän suomalaisten turvallisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja, ex-sisäministeri Paula Risikon mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kaavailemat 35–40 miljoonan euron vähennykset poliisin määrärahoihin vaikuttaisivat koko maassa poliisin näkyvyyden vähentymiseen sekä toimintavalmiusajan pidentymiseen.

– Vähennyksillä olisi valtava merkitys myös rikostutkintaan, jossa jo nyt tutkinta-ajat ovat pidentyneet. Määrärahojen vähentämisellä olisi valtava negatiivinen vaikutus myös koko henkilöstön työssä jaksamiseen, Risikko sanoo mielipidekirjoituksessaan Ilkka-Pohjalaisessa.

Hän muistuttaa, että ennen edellisiä eduskuntavaaleja kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat siihen, että poliisien määrä nostetaan tällä vaalikaudella 7 850 poliisiin. Nykyhallituksen ohjelman mukaan poliisien määrä puolestaan nostettaisiin 7 500 henkilötyövuoteen 2022 mennessä. Poliisihallituksen arvion mukaan esitetyt vähennykset laskisivat taas määrää jopa 450 henkilötyövuodella.

– Tällä hetkellä poliisien määrä on noin 7 450, joten kaukana ollaan hallituksen ohjelman lupauksista tai muista tehdyistä sitoumuksista. Ja nykyisestäkin poliisien määrästä ollaan siis nyt karsimassa.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on Risikon mukaan väittänyt poliisiresurssien säästötarpeen johtuvan viime hallituskauden päätöksistä. Risikko pitää väitettä kummallisena.

– Höpö höpö! Viime kaudella kokoomuslaisten sisäministerien työn tuloksena pysäytettiin poliisien määrän lasku ja käännettiin se nousuun. Nyt on jatkettava samaa linjaa ja varmistettava poliisitoimen pitkäjänteinen toiminta. Se ei kuitenkaan onnistu, jos joka syksy pitää pelätä seuraavan vuoden vähennyksiä.

Risikko kehottaa hallitusta keskittymään enemmän Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen ja jättämään ideologiat vähemmälle.

– Älkääkä syyttäkö edellistä hallitusta nykyisistä ongelmista. Se on tosi lapsellista. Te olette nyt ”puikoissa”. Teillä on valta ja velvollisuus ratkaista ongelmat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)