Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko (kok.) vaatii pikavauhtia tapahtuma-alalle exit-suunnitelmaa, kertoo Helsingin Sanomat.
Exit-suunnitelmassa määriteltäisiin selkeästi, miten tapahtumia päästäisiin järjestämään koronaturvallisesti.
– Pitää lähteä siitä, miten tapahtumien järjestäminen on turvallista, eikä vain siitä, miten tätä voitaisiin rajoittaa, Paula Risikko sanoi HS:lle.
Tapahtuma-alan yritysten liikevaihdot ovat pienentyneet 80–95 prosenttia koronakriisin aikana. Lomautettuna on ollut 10[nbsp]000 työntekijää ja kokonaan työllistämättä on jäänyt jopa 136[nbsp]000 tilapäistä työntekijää.
Risikon johtama sivistysvaliokunta otti tapahtuma- ja kulttuurialan tilanteeseen kantaa lausuessaan tartuntatautilain väliaikaisesta muutoksesta.
Lausunnon mukaan kaikkien tapahtumien kategoriset sulut tai osallistujamäärän rajaaminen johonkin satunnaiseen lukumäärään ”aiheuttavat tarpeettomasti tappioita ja peruutuksia myös sellaisille tapahtumille, jotka voitaisiin järjestää turvallisesti”.
Risikko pitää valitettavana, ettei lausuma päätynyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön. Hänestä rajoituksia pitäisi tehdä räätälöidysti.
Risikko on harmissaan myös tavasta, jolla sosiaali- ja terveysvaliokunta linjasi koronavirusrajoituksien aiheuttamasta kompensaatiosta. Risikon mukaan sulkemiseen sidottu kompensointi auttaa osaa yrittäjistä, muttei yleisötilaisuuksien järjestäjiä.