Paula Risikko haluaa aikalisä-mallin kaikkiin kuntiin

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) haluaa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun aikalisä-mallin käyttöön kaikkiin kuntiin.

– Kuntien, puolustusvoimien ja muiden toimijoiden Aikalisä-yhteistyöllä varmistetaan, että tärkeässä siirtymävaiheessa olevia nuoria ei syrjäydy yhteiskunnasta. Puolustusvoimien kutsunnoissa kohdataan kaikki nuoret miehet. Se on erinomainen hetki tarkistaa, mikä on nuoren elämäntilanne ja seuraavat askeleet kohti työelämää, sanoi Paula Risikko Aikalisä -toimintamallin 10-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä.

Malli mahdollistaa aktiivisen tuen tarjoamisen nuorille miehille kutsunnoissa ja varusmies- tai siviilipalveluksen keskeytyessä.

– Aikalisä-toimintamallin vaikuttavuutta on tutkittu ja tulokset ovat hyviä. Malli on jo käytössä yli 200 kunnassa, mutta toivon, että se saadaan mahdollisimman pian pysyväksi toiminnaksi kaikkiin Suomen kuntiin, Risikko sanoi.

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määräksi arvioidaan noin 40 000. Kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä nuorista on miehiä. Nuoren syrjäytymisellä on merkittäviä inhimillisiä ja kansantaloudellisia vaikutuksia. Yhden pysyvästi syrjäytyneen nuoren kustannus on yli miljoona euroa.

– Haastavin kohderyhmä ovat ns. kadoksissa olevat nuoret, jotka eivät ole minkään toiminnan piirissä. Aikalisä -toimintamallilla ja etsivällä nuorisotyöllä tavoitetaan hyvin myös näitä nuoria, Risikko sanoi.

Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen on nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävä toimintamalli, joka on kehitetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), puolustusvoimien, siviilipalveluskeskuksen ja kuntien yhteisessä hankkeessa vuosina 2004-2009.

Mainos