Patrian liikevoitto nousi 143 prosenttia – panssariajoneuvot vauhdittivat kasvua

Patria arvioi, että yhtiön tuotteiden kysyntä jatkaa vahvaa kasvuaan.
Patria XA-300-kuljetuspanssariajoneuvo., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Patria XA-300-kuljetuspanssariajoneuvo., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Puolustustarvikkeita valmistavan Patria-konsernin alkuvuosi oli vahva. Konsernin liikevoitto kasvoi tammi-maaliskuussa 143 prosenttia edellisvuoden vertailukauteen verrattuna. Liikevoitto oli 19,2 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoaan Patria kasvatti viime vuodesta 38 prosenttia 261,8 miljoonaan euroon.

Kasvu johtui erityisesti panssaroituihin ajoneuvoihin liittyvästä liiketoiminnasta.

Patrian tilauskanta oli vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen lopussa 3,4 miljardia euroa.

Vuoden 2025 lopun poikkeuksellisen vahvan tilauskertymän jälkeen tammi-maaliskuun uudet tilaukset olivat alemmalla tasolla, mikä heijastaa projektiliiketoiminnan vaihtelua ja alan tyypillistä kausiluonteisuutta, yhtiön osavuosikatsauksessa todetaan.

Konserni arvioi, että sen tuotteiden ja palveluiden kysyntä jatkaa vahvaa kasvuaan. Sitä vauhdittavat entisestään useat EU-lähtöiset puolustusmateriaalihankintoja ja -kehitystä tukevat aloitteet sekä eurooppalaisten Nato-maiden puolustusbudjettien kasvu.

Yhtiö arvioi näkymiensä olevan hyvät. Liikevaihdon kasvun odotetaan olevan vahvaa kuluvana vuonna. Taustalla on kasvanut tilauskanta sekä positiivinen kysyntätilanne. Panssaroituihin ajoneuvoihin ja asejärjestelmiin liittyvien liiketoimintojen odotetaan tuovan suurimman osan kasvusta.

Patria ilmoitti keskiviikkona allekirjoittaneensa yhteisymmärryspöytäkirjat Tšekin puolustusministeriön alaisuudessa toimivien keskeisten valtionyhtiöiden kanssa. Tulevalla yhteistyöllä on tarkoitus edistää tšekkiläisen puolustusteollisuuden osallistamista hankkeeseen, jossa Tšekin asevoimat varustetaan uudella 8×8-panssaroidulla pyöräajoneuvoalustalla.

Mainos