Patria-konsernin liikevaihto laski vuonna 2014 ennakoidusti 21,6 prosenttia, vuoteen 2013 verrattuna, mutta kannattavuus pysyi silti tyydyttävällä tasolla.
Useat Patrian kannalta tärkeät hankkeet etenivät tilikauden aikana myönteisesti. Esimerkiksi Ruotsin AMV-ajoneuvohankkeen toimitukset, Hornet-hävittäjien toinen elinkaaripäivitys ja kotimaisen hävittäjäkaluston rakennepäivitykset etenivät suunnitellusti.
Tilikauden aikana käynnistyi myös ajoneuvohanke Etelä-Afrikan puolustusvoimille ja aiemmin toimitettujen NH90-helikoptereiden retrofit-asennukset aloitettiin. Lisäksi yhteistyöyritys Patria Hägglunds Oy luovutti viimeiset sarjatuotantovaiheen AMOS-kranaatinheitinjärjestelmät Suomen puolustusvoimille.
Vuoden 2014 aikana Sastamalan ampumatarvikeyksikkö myytiin Nammo Lapua Oy:lle ja avaruusliiketoiminta RUAG Sweden AB:lle.
Uusien tilausten kannalta tilikauden merkittävin tapahtuma oli Millogin ja Puolustusvoimien välinen pitkäjänteinen sopimus strategisen kumppanuuden syventämisestä, minkä myötä Maavoimien varuskuntakorjaamot ja Merivoimien kunnossapitokeskukset siirtyivät Millogille.
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä jouduttiin käymään yhteistoimintaneuvotteluita Land-, Systems- ja Aerostructures-liiketoiminnoissa. Toimenpiteillä sopeutettiin liiketoimintojen henkilöstömäärää ja organisaatiota vastaamaan työtilannetta ja tilauskantaa sekä turvattiin liiketoimintojen tulevaisuuden kilpailukykyä.
Konsernin toiminnan ennustetaan jatkuvan pääosiltaan vakaana kuluvana vuonna. Useat jo käynnissä olevat asiakkaiden kalustojen elinkaaren hallintaan liittyvät hankkeet ja Millogille ulkoistettu huoltotoiminta etenevät suunnitellusti.