Partiolaisten kalenterimyynnillä kerätyillä varoilla pyritään pitämään harrastamisen kuluja matalina niin, että yhä useammalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus olla harrastuksessa mukana.
Yhteisöön kuuluminen ehkäisee myös lasten kokemaa yksinäisyyttä, Suomen Partiolaiset muistuttaa tiedotteessa.
Partiolaisten perinteisten adventtikalenterien myynti on käynnissä. Partiolaiset myyvät kalentereita niin ovelta ovelle kuin erilaisissa myyntitempauksissakin. Kalentereita voi tilata myös verkkokaupasta. Myynnillä kerätyillä varoilla tuetaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa ympäri Suomen.
Vuosittaisella joulukalenterimyynnin tuotoilla katetaan merkittävä osa partiotoiminnan kuluista. Myyntituotoista valtaosan saavat paikalliset yhdistykset eli partiolippukunnat.
– Perinteinen partiolaisten adventtikalenteri ja koko varainhankintakampanja ovat kehittyneet vuosien varrella, mutta ydin on pysynyt samana – partiolaiset myyvät kalenteria toimintansa tukemiseksi, Suomen Partiolaisten varainhankinnan asiantuntija Iina Leppäaho sanoo.
Saamillaan myyntituloilla partiolippukunnat voivat hankkia tai ylläpitää retkivarusteita, huoltaa venettä tai mökkiä, tukea retkiä ja leirejä. Hintojen nousu näkyy partiossakin, kun monet toiminnan kustannukset hinnat ovat nousseet.
Kalenterimyynnillä kerätyillä varoilla voidaan pitää harrastamisen kuluja matalina niin, että yhä useammalla on mahdollisuus olla harrastuksessa mukana.
Partiolaiset ovat tuoneet kalenteriperinteen Suomeen vuonna 1947. Tämän vuoden kalenterikuvan on tehnyt oululainen lastenkirjakuvittaja Henna Ryynänen, joka on kirjoittanut myös jo perinteeksi muodostuneen partiolaisten joulutarinan. Tarinan uusi osa ilmestyy joka adventtisunnuntai osoitteessa partio.fi/joulutarina.





