Väittelijä Elisa Kallion mukaan kardiometaboliset häiriöt – lihavuus, metabolinen oireyhtymä ja diabetes – lisääntyvät yhteiskunnassamme epidemian lailla ja kasvattavat samalla sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.
Parodontiitti, hampaita ympäröivän kiinnityskudoksen tulehdussairaus, on puolestaan hyvin yleinen aikuisväestöllä; viidesosa suomalaisista aikuisista sairastaa parodontiitin vakavaa muotoa, joka hoitamattomana voi johtaa hampaiden menettämiseen.
– Parodontiittia aiheuttavat bakteerit ja niiden toksiinit, kuten endotoksiini, voivat päätyä verenkiertoon tulehtuneen kiinnityskudoksen kautta tai syljen välityksellä. Tämä johtaa niin sanottuun endotoksemiaan ja edelleen matala-asteiseen tulehdukseen, Kallio kertoo väitöstiedotteessaan.
Kallion tutkimuksessa kävi ilmi, että immuunijärjestelmän toimintaan liittyvillä MHC-geeneillä on yhteys parodontiitin vaikeaan muotoon. Tutkimus osoitti myös, että vaikka parodontiitin taudinkuva parani, kun parodontiitti hoidettiin, potilaita vaivaava endotoksemia ja yleinen tulehdustila jatkuivat entisellään.
– Tämä kuvaa parodontiitin kroonista vaikutusta yleisterveyteen, Kallio arvelee.
Endotoksemia lisäsi seerumin lipoproteiinien valtimonkovettumatautia edistäviä ominaisuuksia.
Kallio selvitti myös väestötasolla endotoksemian yhteyttä ravintoaineisiin ja kardiometabolisiin häiriöihin. Ylipainoisilla tai metabolista oireyhtymää, diabetesta tai sepelvaltimotautia sairastavilla henkilöillä havaittiin korkeat seerumin endotoksiinitasot, jotka yhdistyivät lisääntyneeseen sepelvaltimotautiriskiin riippumatta ravinnon energiamäärästä tai ravintoaineista.
– Tutkimuksen tulokset korostavat verenkierrossa leviävien bakteeritoksiinien oleellista merkitystä parodontiittia ja kardiometabolisia häiriöitä yhdistävänä tekijänä, Kallio toteaa.
HLL Elisa Kallion väitöskirja Lipopolysaccharide: a link between periodontitis and cardiometabolic disorders tarkastetaan 12. joulukuuta Helsingin yliopistossa.