Tuoreen tutkimuksen mukaan optimaalinen määrä on noin 400 grammaa päivässä. Tätä enemmän kasviksia ja hedelmiä syövät eivät todennäköisesti saa lisähyötyjä.
Tutkijaryhmän havainto perustuu 16 tutkimuksen ja 830 000 potilaan tietoihin. Potilaita seurattiin 5–26 vuotta ja seurantojen aikana heistä 56 000 menehtyi.
Tulosten perusteella riski menehtyä seurannan aikana pieneni tasaisesti jokaista päivittäistä hedelmää tai kasvisannosta kohden. Noin 80 gramman päiväannokseen liittyi 5 prosenttia pienempi riski menehtyä seurannan aikana, kun vertailukohtana olivat osallistujat, jotka söivät kasviksia ja hedelmiä tuskin lainkaan. Tämä koski etenkin sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolemia. Syöpäkuolleisuuteen kasvisten tai hedelmien syöminen ei tässä tutkimuksessa vaikuttanut.
Suotuisat vaikutukset kasaantuivat annosten kasvaessa, mutta yhteys tasaantui päivittäisen annoksen saavutettua 400 grammaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kahta keskikokoista omenaa tai kuutta perunaa.
Tutkijoiden havainnot viittaavat siihen, ettei kasviksia ja hedelmiä tarvitse syödä kovinkaan paljon ennen kuin niihin liittyvät terveyshyödyt saa täysimääräisinä. Terveellisen ruokavalion lisäksi kuitenkin moni muukin seikka vaikuttaa kuolleisuuteen, joten kaikki nyt havaitut yhteydet eivät välttämättä selity vain kasviksilla ja hedelmillä.
Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa. ja siitä kertoo Uutispalvelu Duodecim.