Parhaan tuoton eläkemaksuilleen saavat jo eläkkeellä olevat sukupolvet

Työeläkemaksuilleen saavat 1940-luvulla syntyneet saavat noin viiden prosentin reaalituoton, kun 1970-luvulla ja myöhemmin syntyneiden tuotto on arvion mukaan vain runsas kaksi prosenttia.

Eläketurvakeskus on arvioinut yksityisalojen palkansaajien työeläkemaksujen ja eläkkeiden kohdistumista sukupolvi- ja sukupuolikohtaisesti. Laskelma kattaa vuosina 1940–2000 syntyneet ikäluokat.

Sisäinen tuotto kertoo, kuinka paljon ikäluokat saavat työeläkemaksuille reaalituottoa eläke-etuuksina. Parhaan tuoton eläkemaksuilleen saavat jo eläkkeellä olevat sukupolvet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sisäinen tuotto laskee vuonna 1940 syntyneiden 6,5 prosentista 1970-luvulla syntyneiden 2,3 prosenttiin, minkä jälkeen taso vakiintuu. Tuottoero johtuu Eläketurvakeskuksen mukaan pääosin siitä, että menneisyydessä työeläkemaksu oli nykyistä matalampi.

Ansiotason kasvun ja eläkerahastojen tuoton ansiosta saavat kaikki sukupolvet suuremman määrän eläkkeitä kuin maksavat eläkemaksuja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Naiset saavat eläkettä suhteessa maksuihin enemmän kuin miehet, koska elävät miehiä pidempään. Naiset saavat myös miehiä useammin leskeneläkettä.

Vuonna 1940-syntynyt nainen saa eläkemaksulleen yli kaksi prosenttiyksikköä suuremman tuoton kuin mies. Ero tasoittuu nuorempiin ikäluokkiin tultaessa vajaaseen prosenttiyksikköön.

– Naiset kuitenkin ansaitsevat miehiä vähemmän ja heillä on siksi myös matalammat eläkkeet, muistuttaa osastopäällikkö Ismo Risku Eläketurvakeskuksen tiedotteessa.

Mainos