Vuosikausia valtakunnan ykkösuudistuksen viittaa kantanut sote on noussut tuhkasta. Uudistuksen uusi runko hahmottui hallitusohjelmassa ja pääjohtaja Tuomas Pöystin johdolla toimineen työryhmän jätettyä esityksensä sote-uudistuksen työohjelmaksi ja hankkeen vaiheistukseksi.
Uudistuksella tavoitellaan ennen muuta miljardiluokan tuottavuusparannusta sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tuottavuus ratkeaa ensisijaisesti ruohonjuuritasolla, joten uudistuksella halutaan siis vaikuttaa palveluiden tuotannon tehokkuuteen, potilasvirtojen sujuvuuteen ja hoidon laatuun ja vaikuttavuuteen.
Hallitusohjelma ja työryhmän esitykset linjaavat, että ensin uudistetaan hallinto ja rahoitus. Tämän jälkeen voidaan selvittää järjestelmän muutostarpeita tuottajatasolla, esimerkiksi laajempaan kilpailuun ja valinnanvapauteen pohjautuvaksi. Järjestys on erikoinen. Ensin uudistetaan hallinto ja rahoitus ja sitten katsotaan, millaisia muutoksia ruohonjuuritasolla voidaan tehdä. Eikö ensin kannattaisi luoda asetettujen tavoitteiden pohjalta kokonaisnäkemys toimista, jotka valittuja tavoitteita tukevat?
***
Miksi asukaskohtaiset ikä- ja tarvevakioidut sotekustannukset vaihtelevat tuhansilla euroilla kuntien välillä? Siksi, että tuottavuus eri toimijoiden välillä vaihtelee.
Vaativa erikoistason hoito ja investoinnit kannattaa tietenkin keskittää riittävän suurille alueille, jotta veroeuroilla kustannettu huippuosaaminen ja investoinnit ovat tehokkaassa käytössä. Muilla tasoilla tuottavuus ratkeaa kuitenkin kentällä, ei hallinnon rakenteissa.
Jos kaikki Suomen kunnat ottaisivat käyttöön fiksuimmat tavat organisoida sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotanto, ei mitään muuta sote-uudistusta tarvittaisi. Toisin kuin yleisesti luullaan, ei tilastojen valossa tehokkain pohja perustason palveluiden tuotannolle ole mammuttiorganisaatio, vaan perustason palvelut kannattaa järjestää muutaman kymmenen tuhannen asukkaan väestölle.
Peruspalveluiden tuottavuus riippuu väestöpohjaakin enemmän fiksuista toimintamalleista. Fiksuja tai huonoja ratkaisuja voidaan ruohonjuuritasolla tehdä ylätason hallintorakenteista riippumatta.
***
Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan Mehiläisen operoimalla Espoontorin terveysasemalla käyntikohtainen hinta palvelulle on yli viidenneksen Espoon keskiarvon alapuolella. Myös erikoissairaanhoidon kustannukset ovat verrokkiasemien alapuolella. Mitattu ja asiakkaiden kokema laatu palvelulle on kuitenkin korkealla tasolla.
Miten tämä on mahdollista? Ottamalla käyttöön tuottavuutta ja palvelun laatua parantavia fiksuja toimintamalleja.
Kyse ei ole ydinfysiikasta. Akuutti ja pitkäaikaissairaiden hoito kannattaa jäsentää toisistaan erillisiksi palveluprosesseiksi omine tavoitteineen, sisältöineen ja toimintatapoineen. Lääkärivetoinen toimintatapa kannattaa kääntää ylösalaisin ja nostaa sairaanhoitajat prosessin keskiöön. Tilaratkaisut kannattaa tehdä tukemaan uutta toimintatapaa. Kaikelle henkilöstölle, ei vain johdolle, kannattaa tehdä henkilökohtaiset tuloskortit ja palkita tulosten saavuttamisesta. Uusia hyviä ideoita ja toimintatapoja kannattaa kehittää osana jokapäiväistä arkea, ei erillisissä hallinnon projekteissa. Tietoa ja osaamista kannattaa jakaa, ei pantata, tämä tukee myös henkilöstön viihtymistä ja työyhteisön hyvinvointia.
Nämä keinot ovat kaikkien perustason sote-palveluiden tuottajien, yksityisten ja julkisten, tiedossa ja käytettävissä. Tästä ja lukemattomista kehityshankkeista huolimatta harva kuitenkaan kykenee viemään läpi systemaattisia muutoksia palveluiden tuotantoon. Tässä yksityinen sektori vielä toistaiseksi näyttää tietä julkiselle ja rengin roolissa voi olla toteuttamassa tuottavuusloikkaa julkisissa palveluissa.
Kirjoittaja Lasse Männistö työskentelee johtajana Mehiläinen-konsernissa.