Pardian teettämän kyselyn mukaan kansa tyrmää työvoimapalvelujen yksityistämisen

Palkansaajajärjestö Pardian teettämän kyselyn mukaan kansalaisten enemmistö vastustaa työvoimapalvelujen yksityistämisaikeita.

Kyselyssä 69 prosenttia kansalaisista katsoo, että työvoimapalvelujen toteuttaminen täytyy säilyttää pääosin julkisena viranomaistoimintana. Kansalaisista 19 prosenttia on palvelujen julkisina pitämistä vastaan ja 12 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

– Kansalaiset kokevat selvästi tärkeäksi, että työvoimapalvelut toteutetaan jatkossakin kansalaisia yhdenvertaisina kohtelevana viranomaispalveluna, eikä voittoa tavoittelevana yritystoimintana, Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanoo.

Maakuntauudistuksessa valtionhallinnon TE-toimistot lakkautetaan vuonna 2019, työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään maakunnille ja palvelut ostetaan joko julkisomisteisilta tai yksityisiltä yhtiöiltä tai sitten yhdistyksiltä. Muutoksen jälkeen työvoimapalveluja ei enää tuotettaisi julkisena palveluna ollenkaan.

Työvoimapalvelujen toteuttamisen säilyttäminen viranomaistoimintana saa kannatusta niin työntekijä- ja toimihenkilöasemissa olevilta kuin eläkeläisiltäkin. Muita enemmän säilyttämistä kannattavat työttömät (78 %) ja vähemmän yrittäjät (66 %) ja opiskelijat (53 %).

Vielä suurempi osa kansalaisista katsoo, että yritystoiminnan taloudellisen voiton tavoittelu ei sovi työttömyyden hoitoon. Vastaajista 71 prosenttia on samaa mieltä tämän väittämän kanssa, 17 prosenttia eri mieltä ja 12 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Muita enemmän yritystoiminnan taloudellisen voiton tavoittelua työvoimapalveluissa vieroksuu työttömät (79 %), eläkeläiset (75 %) ja työntekijäasemassa olevat (74 %) ja muita vähemmän yrittäjät (61 %) ja opiskelijat (57 %).

Kyselyn toteutti Aula Research Oy. Tutkimusaineisto kerättiin 10.–16.11. sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi 1 187 vastaajaa, jotka edustavat täysi-ikäisiä suomalaisia iän ja sukupuolen mukaan painotettuna ja maakunnan mukaan kiintiöitynä. Tulosten virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä.

Mainos