Pardian mielestä valtiosektorin säästöt on säästetty

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä hallituksen puoliväliriihessä on turvattava valtiosektorin toimintaedellytykset.

Niko Simola katsoo, että valtiosektorin säästöt on säästetty.

– On harhaluulo, että tällä hetkellä Euroopan tehokkain, suomalainen valtionhallinto voisi olla sitä jatkossakin, mikäli resursseja ajetaan jatkuvasti alas. Mahdolliset kehysriihen säästöt on tällä kertaa haettava muualta, hän sanoo.

Simola toteaa, että yhteiskunta ja talouselämä tarvitsevat toimiakseen tehokasta ja vahvaa valtionhallintoa.

– Jatkossakin Suomen kilpailukyky syntyy investoinneista myös valtion palveluihin, kuten hyvään hallintoon, koulutukseen ja tutkimukseen, hän toteaa.

Mainos