Pardian puheenjohtajan Niko Simolan mukaan päätöksiä tehdessä pitää nähdä niiden vaikutukset myös muihin valtionhallinnon toimijoihin ja heidän työhönsä.
– Saimme tänään 30. huhtikuuta lukea Helsingin Sanomista, että viisi Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusta ovat irtisanoneet Suomen ympäristökeskuksen laboratorioiden palvelusopimukset vuoden 2016 alusta. Ne olisivat voineet jatkaa sopimuksia ainakin vuoden 2018 loppuun saakka, mutta sitä ei valitettavasti tehty. Lehden mukaan ely-keskukset myös ulkoistavat ympäristönäytteiden ottajat, Simola kertoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa näytteenoton ja laboratoriotoimintojen ulkoistamisella menetetään tärkeää kuitenkin osaamista valtiolta.
– On tärkeää, että otetaan käyttöön kaikki valtion muutosturvan tukitoimet, joilla voidaan tukea henkilöstön sijoittumista työelämään. Ei ole kenenkään etu, että ihmisiä irtisanotaan, Simola huomauttaa.