Valtion ja uusien hyvinvointialueiden osalta keskeistä on vammaisten itsemääräämisoikeuden lisääminen. Itselleni on ollut täysin käsittämätöntä kuulla, kuinka harvoin sähköpyörätuolia käyttävä ihminen aidosti itse saa valita käyttämänsä sähköpyörätuolin. Tämä valinta on kuitenkin heille paljon merkittävämpi kuin auton valinta useimmille meistä. Onhan koska sähköpyörätuoli on käyttäjälleen välttämätön ja kokonaisvaltainen osa elämää. Hankitaanhan autokin useiden vaihtoehtojen joukosta, koeajojen jälkeen.
Kokemuksesta tiedän, että usein kun sähköpyörätuolia valitseva on hankkimassa joko kaupungin tai sairaanhoitopiirin tukemaa sähköpyörätuolia hänelle annetaan se, joka on vapaana. Vaikka kilpailutuksen jälkeen vaihtoehtoja pitäisi olla useita. Olen kuullut jopa tapauksista, joissa sähköpyörätuoli annetaan suoraan ilman koeajoa! Miettikää itse, miltä tuntuisi viettää kaikki hereilläoloaika tuolissa, jota ei ole saanut koeajaa eikä valita. Olisiko se mielestänne sopivaa ja missään mielessä oikein.
Suomessa olisikin otettava Saksan ja Italian tapaan käyttöön palveluseteli, jolla sähköpyörätuolin voisi käydä testaamassa, koeajamassa ja ostamassa. Juuri sellaisen, joka sopii itselle parhaiten eikä sellaisen, joka nyt vaan sattuu olemaan vapaana. Sähköpyörätuolin osalta olisi kohtuullista myös se, että jokainen tai jokaisen omaiset voisi halutessaan panostaa hieman lisärahaa pyörätuoliinsa tai sen varusteisiin. En usko että kukaan ei vammaton ei hyväksyisi nykyistä tapaa sähköpyörätuolin valintaan vaan haluaisi siihen oikeita vaihtoehtoja.
Nyt kun uudet hyvinvointialueet aloittavat, voisi jokainen niihin päättäjäksi haluava antaa liikuntavammaisille merkittävän joululahjan. Huolehtikaa, että jokaiselle annetaan oikea valintamahdollisuus välineeseen, jossa vietetään suurin osa päivästä. Ja mahdollisuus panostaa itse siihen myös lisärahaa. Eli palveluseteli ja oikeus omaisille maksaa lisärahaa pyörätuolia valitessa. Sama koskee oikeastaan kaikkia liikunnallisia apuvälineitä. Tämän joululahjan me muistamme.
Toisena joululahjana jokainen meistä voisi antaa lupauksen, että kaikkia vammaisia henkilöitä kohdellaan kunnioittavasti ja arvostaen. Vähän aikaa sitten kuulin tuttavasta, joka joutui 52-vuotiaana vammauduttuaan sähköpyörätuoliin. Tämän jälkeen hänelle alettiin puhua kuin lapselle. Tämä on väärin ja noloa. Monet vammaiset kokevat myös ohipuhumista eli sitä, että puhutaan vaikka avustajalle eikä itse päähenkilölle. Suhtaudutaan jatkossa kaikki vammaisiin samalla tavalla kuin vammattomiinkin ystäviimme. Ystävällisesti ja yksilöllisesti.
Sain itse parhaan joululahjan jo alkuviikosta. Otimme nimittäin fysioterapeuttini Antin kanssa juoksumatolla ensimmäiset juoksuaskeleet kahteen vuoteen. Tuntuu uskomattomalta. Kiitos, Antti! Ja hyvää joulua kaikille.