Pappi saarnasi oikeiden arvojen puolesta – vietiin lompakko ja kännykkä saarnan aikana

Samaan aikaan, kun norjalaispappi John Olav Hodne saarnasi sunnuntaina Melhusin kirkossa oikeiden elämänarvojen puolesta, joku vei sakastista hänen lompakkonsa ja kännykkänsä.

Trondheimin eteläpuolella Melhusissa kirkkoherrana toimiva Hodne kertoo jättäneensä lompakkonsa ja kännykkänsä jumalanpalveluksen ajaksi kirkon sakastiin. Seuraava havainto hänellä olikin, että esineistä ei ole havaintoa.

– Tämä on erittäin loukkaava ja epätavallinen varkaus, Ebbe Kimo Sør-Trøndelagin poliisista sanoo Norjan radioyhtiö NRK:lle.

Paikallisen Trønderbladet-lehden palstoilla poliisi sanoo, ettei sillä ole mitään käsitystä varkaasta ja pyytää havaintoja mahdollisesti epäilyttävästi kirkon liepeillä jumalanpalveluksen aikaan käyttäytyneistä liikkujista.

Trønderbladet-lehti pahoittelee, ettei se tavoittanut John Olav Hodnea puhelimitse kommentoimaan tapahtunutta.

Mainos