– Tämä kisa, joka on metsäteollisuudessa käynnissä, ei ole Suomi-liiga vaan Eurooppa-liiga, Juha Vanhainen sanoi Metsäteollisuuden tiedotustilaisuudessa torstaina.
Metsäteollisuus käy parhaillaan läpi voimakasta rakennemuutosta, ja paino- ja kirjoituspapereiden kysyntää heikentää viestinnän digitalisoituminen.
Vanhainen korosti, että paperituotannossa on merkittävää ylikapasiteettia.
– Paperia valmistavat eurooppalaiset tehtaat käyvät eloonjäämistaistelua. Tilannetta synkistää entisestään suomalaisten metsäteollisuustuotteiden päämarkkina-alueen, Euroopan taantuma.
– Me voimme vaikuttaa Suomessa omilla toimenpiteillämme siihen, mistä päin Eurooppaa kapasiteetti sulkeutuu seuraavaksi.
Metsäteollisuus ry ja Paperiliitto pääsivät torstaina ratkaisuun keskitetyn tuporatkaisun mukaisista palkankorotuksista. Merkittäviä alakohtaisia sopimusuudistuksia ei kuitenkaan saavutettu.
Metsäteollisuus halusi neuvotella muun muassa työajan joustavuuden lisäämisestä ja työajan pidentämisestä. Vuosittaista työaikaa ei pidennetä.
Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Timo Jaatinen totesi, että tuotanto sijoittuu sinne, missä se on kannattavaa. Sijoittumiseen vaikuttaa eri tuotannontekijöiden muodostama kokonaisuus.
– Siihen vaikuttavat työmarkkinaratkaisut sekä työvoimakustannukset että muut joustot, joita työmarkkinoilla pystytään saamaan aikaan.
– On aivan selvä, että yritykset tekevät ratkaisuja, joilla yritykset pärjäävät. Nyt on kysymys siitä, pärjääkö Suomi.
Metsäteollisuus ry ja Toimihenkilöliitto Pro jatkavat yhä neuvotteluja keskitetyn tuporatkaisun mukaisesta työehtosopimuksesta.
– Pron kanssa neuvotellaan vielä. Täytyy toivoa, että päästään sopimukseen, sanoi Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jari Forss.