Paperiliiton ja Metsäteollisuuden välisissä neuvotteluissa ei syntynyt sunnuntaina sopua. Paperiliitto syyttää Metsäteollisuutta haluttomuudesta etsiä molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja.
Paperliitto on ilmoittanut pidentävänsä paperiteollisuuden lakkoa viikolla. Ilmoitus tarkoittaa, että meneillään oleva lakko jatkuisi aina 24. helmikuuta saakka. Lakko alkoi 27. tammikuuta ja lakon piiriin kuuluu Paperiliiton mukaan noin 9 000 liiton jäsentä.
Työehtosopimusta koskevassa kiistassa väännetään erityisesti palkankorotuksista sekä kiky-tunneista, joista Paperiliitto haluaa eroon.
Neuvotteluosapuolet tapaavat seuraavan kerran maanantaina valtakunnansovittelijan toimistossa.