Verkkouutiset

Pankinjohtajat odottavat yritysluottojen kysynnän kasvavan

Talouden näkymien elpyminen koronatilanteen helpottaessa näkyy yritysluototuksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pankinjohtajat arvioivat Finanssiala ry:n (FA) tuoreessa Pankkibarometrissa, että yrityksille on myönnetty kuluvan toisen neljänneksen aikana enemmän luottoja kuin viime vuonna samaan aikaan.

– On kuitenkin huomioitavaa, että vertailuajankohtana on koronakriisin pahin ajankohta, tiedotteessa todetaan.

Yritysten luotonkysynnän odotuksissa on tapahtumassa selkeä muutos: yritysten luotonkysynnän odotetaan kasvavan voimakkaasti kesän 2021 aikana.

Yli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista pankinjohtajista odottaa kysynnän vilkastuvan.

– Uutena piirteenä on yritysten luotonottohalukkuuden odotuksien kasvaminen myös investointeja varten. Jo 38 prosenttia vastaajista arvioi investointeihin käytettävien luottojen kysynnän vilkastuvan kesän aikana.

– Talouden näkymien elpyminen koronatilanteen helpottaessa näkyy nyt jo myös yritysluototuksessa.

Kotitaloudet

Barometrin mukaan kotitalouksille on myönnetty kuluvan toisen neljänneksen aikana enemmän luottoja kuin vuosi sitten.

Myös odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat edelleen kasvussa.

– On kuitenkin huomioitavaa, että vertailuajankohtana keväällä 2020 kysyntä hiljeni merkittävästi koronapandemian takia.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissä, että kesällä 2021 kysytään luottoja aiempaa enemmän oman asunnon remontointiin, ostoon ja kulutustavaroiden hankintaan.

– Kysyntä lainanhoitojoustojen mahdollisuuksista on selvästi vähentynyt. Osakerahasto- ja osakesijoittamisen suosio on kotitalouksien keskuudessa edelleen ennätyksellisen suurta.

Yksikään vastaaja ei arvioinut sijoittamisen suosion vähenevän.

– Hyvien talousnäkymien ja yritysten tulosennusteiden myötätuulessa yritysten investoinnit ovat nyt käynnistymässä aiempaa vilkkaampana. Yritysten patoutuneen investointitarpeen odotetaan purkautuvan, mikä näkyy yritysten luotonkysynnän odotuksissa, arvioi Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

– EK:n arvion mukaan investointiasteen odotetaan nousevan vuonna 2021 korkeammalle kuin kertaakaan aiemmin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pankkiluottojen käyttö yritysrahoituksessa nähdään houkuttelevana, mutta yllättävän paljon yritysrahoituksessa turvaudutaan edelleen julkiseen rahaan, Somerla toteaa.

Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.
Barometrikysely II/2021 tehtiin pankinjohtajille touko-kesäkuun vaihteessa.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)