Pankinjohtajat KL:lle: Asuntolainojen kysyntä kasvoi alkuvuonna jopa kymmeniä prosentteja

Alkuvuosi lupaa hyvää vuotta asuntokaupalle.

Kauppalehden haastattelemat pankinjohtajat sanovat, että asuntolainojen kysyntä on kasvanut tammikuussa jopa kymmeniä prosentteja. Taustalla vaikuttaa talouden kään
ne parempaan: kuluttajien luottamus vahvistuu ja työttömyysaste laskee.

– Uusien asuntoluottojen voi olettaa säilyvän hyvällä tasolla, eikä näköpiirissä ole kysyntää heikentäviä tekijöitä. Asuntomarkkinoiden kehitystä tukevat yhä erinomaiset rahoitusolot ja matalat lainakorot. Lisäksi työllisyys paranee, sanoo liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Huttunen OP Ryhmästä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aktia Pankin lainaamisen liiketoimintaa johtava Erno Kiukkonen on samoilla linjoilla: asuntolainakannan kasvu jatkuu vuonna 2017.

– Kysyntä on ollut heti alkuvuodesta selkeästi edellisvuosia voimakkaampaa. Olemme saaneet tammikuussa ennätysmäärän asiak
kaiden lähettämiä verkkolainahakemuksia, Kiukkonen kertoo.

Suomen Pankin tilastot kertovat, että uusien asuntolainojen nostot vilkastuivat selvästi viime vuonna. Tammi–lokakuussa 2016 uusia asuntolainoja nostettiin yli 15 prosenttia enemmän kuin vuosina 2013 ja 2014, kun kasvu vuodesta 2015 oli lähes 10 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hypon Ari Paunan mukaan kuluttajat järkeilevät aivan oikein: miksi maksaa vuokranantajan lainoja, kun samalla hinnalla voi maksaa omaakin pois?

– Jokainen kuukausittainen lainasuoritus on käytännössä talletus omalle asuntotilille. Velattomat neliöt lisääntyvät ihan silmissä.

Palkkasumma nousi viime vuonna lähes kolme prosenttia, ja sekin tukee kuluttajien ostohaluja. Lisäksi Tilastokeskus kertoo, että joulukuussa kuluttajien luottamusindikaattori oli korkeimmillaan vuosikausiin: viimeksi luottamus talouteen oli yhtä vahvaa helmikuussa 2011.

Mainos