Panimojuomien matkustajatuonti kaikkien aikojen huipussaan

Panimojuomien kotimaanmyynti pysyi viime vuonna lähes ennallaan.

Oluen, siiderin ja long drink -juomien myynti laski yhteensä 1,6 miljoonaa litraa eli 0,3 prosenttia. Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen ei vauhdittanut alkoholijuomien myyntiä.

Virvoitusjuomien ja kivennäisvesien myynti kasvoi yhteensä 3,6 miljoonaa litraa eli 1,2 prosenttia. Vesien myynnin kasvu nosti kokonaismyynnin plussan puolelle.

Panimojuomia myytiin viime vuonna yhteensä 756 miljoonaa litraa. Kotimaanmyynti kasvoi 2,1 miljoonaa litraa eli 0,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, mutta kymmenessä vuodessa oluen, siiderin, long drink -juomien, virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kotimaanmyynnistä on sulanut pois yli 90 miljoonaa litraa ja myynti on laskenut reilut kymmenen prosenttia.

Sen sijaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alkoholijuomien matkustajatuonti 2016 -raportista selviää, että panimojuomien matkustajatuonti on kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla.

Viime vuonna matkustajat toivat olutta, siideriä ja long drink -juomia yhteensä 59,6 miljoonaa litraa. Panimojuomien tuonti kasvoi litroissa 17 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Pelkästään olutta tuodaan matkustajatuontina yli nelinkertainen määrä Alkossa myydyn oluen määrään nähden. Viranomaisten matkustajatuontitutkimuksen mukaan Virosta tuodusta oluesta vain kolmannes on Suomessa valmistettua.

Viro on kaavaillut olutveroon 70 prosentin korotusta tulevana kesänä. Noston jälkeen Viron olutvero olisi edelleen alle puolet Suomen veron tasosta.

Nykyisin Suomessa on EU:n korkein olutvero ja se on moninkertainen Viroon nähden. Suomen olutveroa on korotettu vuodesta 2008 lähtien viisi kertaa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa muistuttaa, että Suomessa on myös Viroa korkeampi arvonlisävero ja juomien hintaeroa kasvattaa verojen lisäksi Suomen Viroa suurempi juomapakkausten pantti.

– Kotimaisen panimoelinkeinon toimintamahdollisuuksia on jatkuvasti heikennetty ja sen tuloksena kotimaanmyynti on laskenut pitkällä aikavälillä. Matkustajatuonnin hillitsemiseksi on pikaisesti saatava uusi alkoholilaki voimaan ja oluen, siiderin sekä lonkeron veroa laskettava, vaatii Ussa.

Mainos