PAMin pelko: Maahanmuuttajat joutuvat hyväksikäytetyksi työreserviksi

Palvelualojen ammattiliitto PAMin 1. varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo varoittaa kahden tason työmarkkinoista.

Jaana Ylitalo pelkää, että maahanmuuttajat joutuvat palkkojen ja työehtojen polkemisella hyväksikäytetyksi työreserviksi.

Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on Suomessa yhä yleisempää. PAMin Töissä Suomessa –kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisista jäsenistä noin kolmannes on kohdannut työnantajan kielteiseen asenteeseen tai palkanmaksuun liittyviä ongelmia.

– Tutkimukset kertovat karulla tavalla maahanmuuttajien vaikeuksista, vaikkakin ne antavat todellisuutta ruusuisemman kuvan. Heikoimmassa asemassa olevat maahanmuuttajat ovat harvemmin liiton jäseniä tai yleensä tutkimusten piirissä, totesi Ylitalo keskiviikkona Kuopiossa.

Hänen mukaansa maahanmuuton lisääntyessä on vaarana syntyä kahden tason työmarkkinat, joissa maahanmuuttajat ovat automaattisesti kantaväestöä huonommassa asemassa.

– Sosiaalista dumppausta suoraan lakeja ja työehtosopimuksia rikkomalla tai epäsuorasti esimerkiksi näennäisen- tai pakkoyrittäjyyden kautta tai työnvälitysfirmoja käyttäen ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa. Tämä on sekä dumppauksen kohteeksi joutuvan maahanmuuttajan että koko yhteiskunnan kannalta kestämätön kehitys, sanoo Ylitalo.

Hänen mielestään alipalkkauksen kriminalisointi olisi toimiva tapa kitkeä myös maahanmuuttajien hyväksikäyttöä.

Ulkomaalaisten työttömyysaste on yli 30 prosenttia, kun se kantaväestöllä on 8,5 prosenttia. Ylitalon katsoo, että Suomessa asuvat maahanmuuttajat luovat käyttämättömän työvoimareservin.

– Suomessa olevat työttömät maahanmuuttajat tulisi työllistää ennen kuin rekrytoidaan Suomen ulkopuolista työvoimaa, varsinkin EU:n ja ETA:n ulkopuolelta. Tämä on oikein sekä työllisyyden että inhimillisyyden kannalta. Tästä syystä työvoiman saatavuusharkinta on säilytettävä, toteaa Ylitalo.

Mainos