Mielenosoituksella vaaditaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta perumaan aktiivimalli ja luopumaan työttömyysturvan lisäkiristyksistä.
PAMin puheenjohtaja Ann Selin (sd.) korostaa, että mielenosoitus on vakava viesti maan hallitukselle.
– Ensi viikon perjantaina Senaatintorin mielenosoituksessa pamilaiset ovat vahvasti mukana osoittamassa maan hallitukselle, että työttömiä kyykyttävä aktiivimalli on peruttava. Torilla tätä tulevat vaatimaan rinta rinnan, niin työttömät kuin työssä olevat, korostaa Selin.
PAMin hallitus päätti ilmoittaa järjestöpäätöksestään valtakunnansovittelijalle ja työnantajaliitoille.
– Tällä toimenpiteellä haluamme turvata jokaisen PAMin jäsenen oikeuden osallistua mielenosoitukseen pelkäämättä seuraamuksia. Toivommekin, että mahdollisimman moni rohkenee nyt tehdä päätöksen mielenosoitukseen lähtemisestä, Selin sanoo.
Hänen mukaansa poliittinen mielenosoitus ei ole suunnattu työnantajia vastaan.
– Mielenosoitukseen osallistumisesta työajalla on ilmoitettava ennakkoon työnantajalle. Työnantajilla ei ole oikeutta estää osallistumista, eikä rankaista osallistumisesta, Selin sanoo.
SAK:n järjestämä poliittinen mielenosoitus on 2. helmikuuta kello 11.00 Senaatintorilla Helsingissä.