Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus pohtii koronan rajoitustoimenpiteitä tiistaina.
– Tiedämme, että hallituksella ei ole helppoja ratkaisuja käytettävissä. Toivomme, että valittavat toimenpiteet olisivat välttämättömiä ja tarkasti osuvia, Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen (sd.) sanoo tiedotteessaan.
Hän toteaa, että kaikissa vaihtoehdoissa joku ryhmä joutuu kärsimään yhteisen edun nimissä. Viime kuukausina suuri enemmistö on ottanut vastuuta myös niistä, jotka eivät ole katsoneet tarpeelliseksi hakea rokotusta, vaikka se olisi ollut heille mahdollista.
– Rokotuskattavuutta lisäävät toimet ovat uskoakseni vieläkin ensisijaisen tärkeitä ja myös oikeudenmukaisia, Rönni-Sällinen toteaa.
Koronan hoidosta ovat kärsineet monet työntekijäryhmät. Hoitohenkilökunnalle se on tietänyt työtä uuvuksiin saakka ja joillain aloilla taas työt ja sitä myötä toimeentulo taas ovat huvenneet.
Marin totesi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että uusien kovempien rajoitusten käyttöönotto tarkoittaisi laajoja uusia tukitoimia niistä kärsiville yrityksille.
– Toivomme, että menetykset korvattaisiin paitsi yrityksille, myös niistä kärsiville työntekijöille täysmääräisesti. Korona-aika on ollut raastava jo nyt monille palvelualan työntekijöille ja siksi uusista rajoituksista päättäessä on päätettävä myös työntekijöitä suojaavista toimenpiteistä.
Yhtenä vaihtoehtona on väläytetty koronapassin väliaikaista poistoa, jolloin tiloja voitaisiin sulkea niin, ettei koronapassillakaan voisi väistää sulkua. Nykytilanteessa ravintolarajoitukset määräävät anniskelun päättymään kello 17 ja aukiolon kello 18.
– Arvioin tämän käytännössä merkitsevän, että merkittävä osa ravintoloista sulkisi kokonaan ja lomauttaisi työntekijänsä. Kovat rajoitukset perusteltiin sillä, että niistä on mahdollista vapautua koronapassilla. Jos tähän tulisi muutos, on rajoitusten sisältö esimerkiksi anniskeluaikojen suhteen harkittava uudelleen, Rönni-Sällinen vaatii.
Hänen mukaansa uutta harkintaa tarvitaan myös työttömyysturvan omavastuussa. Pandemian alussa koronan vuoksi lomautettujen ja irtisanottujen työttömyysturvaan ei sovellettu viiden päivän omavastuuaikaa, vaan korvauksien maksaminen alkoi ensimmäisestä lomautuspäivästä.
Nyt omavastuut toimivat kuin normaaleinakin aikoina. Työttömyysjakso alkaa viiden päivän palkattomalla omavastuulla, joka otetaan kerran vuodessa tai silloin, kun työssäoloehto täyttyy uudelleen.
– Pahimmillaan käy niin, että majoitus- ja ravintola-alan työntekijät jäävät nyt joulun alla täysin ilman tuloja. Hallituksen on korjattava tämä tilanne. Samalla esitämme, että uusista rajoituksista kärsiville työntekijöille suunnattaisiin suoraan korvauksia siinä kuin yrityksillekin, Rönni-Sällinen sanoo.