Ammattiliitto JHL sanoo tiedotteessaan vastustavansa jyrkästi hallituksen valmistelemaa hankintalain uudistusta, koska se liiton mukaan uhkaa romuttaa palvelut.
– Hankintalain uudistus ajaisi kunnat pakkokilpailutukseen ja sen myötä kaaokseen. Lakiesitys tarkoittaa, että kuntien, kaupunkien ja hyvinvointialueiden talous sekä palvelut heikkenevät radikaalisti, JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström sanoo.
JHL edustaa julkisten ja hyvinvointialojen työntekijöitä.
Tällä hetkellä kunta tai hyvinvointialue voi tilata palveluita omistamaltaan in house -yhtiöltä suoraan. Lakia halutaan muuttaa siten, että hankintayksikön pitää omistaa inhouse-yhtiöstä vähintään 10 prosenttia, jotta yhtiöltä voidaan hankkia palveluita kilpailumatta.
In house -yhtiöt tuottavat muun muassa ruoka- ja siivouspalveluja varhaiskasvatukselle, kouluille, sairaaloille ja vanhuspalveluille. Yhtiöt tuottavat paljon myös ICT-järjestelmäpalveluja.
– Lakiesitys uhkaa Suomen sairaaloiden ja kaupunkien turvallisuutta sekä huoltovarmuutta. Yksityistetyt palvelut maksavat veronmaksajille enemmän. Kriisissä pääomasijoittajien palvelut eivät ole enää saatavilla, koska niillä ei tällöin voida tuottaa voittoa, Ekström väittää.
Hallituksen mukaan uudistuksella halutaan edistää markkinoiden toimivuutta ja lisätä kilpailua. Tavoitteena on lisätä yritysten edellytyksiä osallistua julkisen sektorin tarjouskilpailuihin.
LUE MYÖS:
Yrittäjä avautuu: Kuntien yhtiöt vievät tilan pk-yrityksiltä





